— Ei, saatte mennä.
Asbjörn Krag oli kuin olikin kotona. Palvelija opasti konsulin salapoliisin työhuoneeseen, sanoen Kragin kohta tulevan.
Falkenberg tarkasteli uteliaasti huonetta. Hän ihmetteli melkoisesti niitä monilukuisia aseita, joita riippui seinillä. Kirjoituspöydällä hän huomasi suuren valokuvan, joka esitti erästä tunnettua saksalaista valtiomiestä. Kuvan alle oli piirretty "Bergen, kesällä 1904" sekä asianomaisen omakätinen omistuskirjoitus.
Hän istui miettien millä tavoin oikeastaan esittäisi asiansa. Juttuhan tuntui hänestä perin kiusalliselta. Hän kuvitteli mielessään, että kenties salapoliisi kummastelee ja pitää omituisena, että hänen puoleensa käännytään tällaisilla asioilla. Sitäpaitsi kaikki mikä haiskahti poliisilta oli Falkenbergille ylen vastenmielistä. Ja nyt hänen täytyi kohdata oikein täysiverinen poliisimies, sikäli kuin oli kuullut.
Samassa Asbjörn Krag astui huoneeseen.
Falkenberg nousi ja kumarsi hieman. Hän aikoi ruveta esittämään asiaansa, mutta salapoliisi esti sen astumalla hänen luokseen, puristamalla hänen kättään ja sanomalla:
— Vihdoinkin.
Konsuli hämmästyi sanattomaksi.
— Oletteko… oletteko odottanut minua? kysyi hän.
— Olen toki, konsuli Falkenberg, tietysti olen teitä odottanut, vastasi Krag. Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja katseli vierasta tarkkaavaisesti. — Odotin teitä jo aamupäivällä, olisitte tullut silloin. Nyt olemme valitettavasti hukanneet monta tuntia.