— Mutta tiedättekö sitten miksi käännyn puoleenne? kysyi konsuli yhä kummastuneempana.
— Luonnollisesti. Veljenne kuoleman johdosta.
— Veljeni ampui itsensä viime yönä puoli neljän tienoissa, sanoi
Falkenberg totisesti.
Salapoliisi nousi ja astui miettiväisenä ikkunan luo.
— Minä olen johtunut samaan tulokseen, sanoi hän.
Konsulinkin täytyi nousta.
Hän tuijotti uudelleen poliisimieheen mitä suurimman ihmettelyn vallassa.
— Mitä sanotte? kysyi hän. — Mitä te sillä tarkoitatte?
— Olen päivän kuluessa ajatellut tätä asiaa hyvin paljon, vastasi salapoliisi, ja tehnyt sen johtopäätöksen, että veljenne on varmaan itse päättänyt päivänsä. Häntä ei siis ole murhattu —
— Murhattu?