— Silloin teidän pitää välttämättä tutustua häneen mitä pikimmin. Minä tunnen hänet hyvin, sanoi arkkitehti itsetietoisesti, — minä esitän teidät sopivassa tilaisuudessa.
Melu taukosi äkkiä hetkeksi, ja kaikkien silmät kääntyivät oveen päin, josta muuan herrasmies juuri astui sisään.
Arkkitehti mutisi ihmeissään:
— Hänkö! Sitäpä en olisi uskonut.
— Kuka tuo herra on, joka nyt tuli? kysyi insinööri.
— Konsuli Einar Falkenberg, vastasi arkkitehti. — Hänen veljensä on juuri kuollut viime yönä — ampunut itsensä, kerrotaan. Rakkaudesta Valentineen.
— Todellakin, huudahti herra Kvam. — Sepä mielenkiintoista.
Keskustelu ei enää ottanut sujuakseen yhtä vilkkaasti. Oli kuin Falkenbergin äkillinen ilmestyminen olisi hieman hillinnyt yleistä rattoisuutta.
Falkenbergista itsestään tuntui, kuin nuo kaikki toiset olisivat kummastelleet, että hän katsoi voivansa mennä klubiin tällaisenakin päivänä. Hän ei itsekään ymmärtänyt miksi se oli ollut tarpeen.
Hän sai viskynsä ja asettui pöydän ääreen, jossa jo ennestään istui kolme-neljä herraa. Näiden joukossa oli myös ruotsalainen varatuomari. Vähän sen jälkeen hänet esiteltiin uudelle vieraalle, ruijalaiselle kaivosinsinöörille.