Falkenberg oli väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Hän olisi halunnut lähteä kotiin. Aika kului. Kello oli jo yli kahdentoista, mutta Asbjörn Kragia ei kuulunut. Hänet herätti mietteistään Lidströmin ääni, joka kysyi:
— Herra Falkenberg, ettekö haluaisi pelata hiukan?
Falkenberg suostui heti. Sillä tavoin sai edes ajan kulumaan.
Sitäpaitsi Asbjörn Krag oli nimenomaan kehottanut häntä pelaamaan.
Kun herrat istuutuivat pelipöytään, nousi kysymys mitä pelattaisiin.
— Pokeria, ehdotti Falkenberg. — Se on helpointa ja jännittävintä.
— Olkoon menneeksi, vastattiin. — Onpa hauska saada kerran taas pelata oikein vanhaan hyvään tapaan.
Ja sitten herrat pelasivat pokeria. Ensin pikku summista. Onni vaihteli. Sitten varatuomari ehdotti panoksen korottamista, ja melkein oitis tuli pöytään suurehko summa. Falkenberg innostui vähitellen peliin. Alussa onni oli vaihteleva, mutta kun oli tuntikausi pelattu, kääntyi se Falkenbergille satumaisen myötäiseksi. Seteleitä kasaantui hänen eteensä. Yhä useampia uteliaita kokoontui pelipöydän ympärille, ja kaikki lausuivat ihmettelynsä Falkenbergin äkillisestä ja ennenkuulumattomasta onnesta. Se teki hallaa etenkin varatuomarille, mutta hilpeä ruotsalainen ei näyttänyt olevan millänsäkään häviöistään.
Erään robbertin jälkeen ruotsalainen sanoi kääntyen Falkenbergiin ja kohottaen tyhjää lasiansa:
— Tulkaa, hyvä veli, mennään laittamaan uusi grogi. Me kaksi, jotka edustamme voittoa ja tappiota.
Falkenberg ja Lidström menivät erään läheisen pöydän ääreen täyttämään lasejaan. Heidän siinä seisoessaan visky- ja soodavesipulloja käsitellen tuntui Falkenbergista, että ruotsalainen kävi huomattavan hilpeäksi ja puheliaaksi. Merkillisen paljon aikaa häneltä myös meni grogin valmistukseen. Mutta se oli vain silmänräpäyksen huomio, jonka Falkenberg heti jälkeenpäin unohti. Sitten he jälleen istuutuivat pelipöytään.