— Ettekö tahdo sanoa, kysyi konsuli, miten olette keksinyt sanan?
Krag viittasi torjuvasti kädellään mutisten:
— Toiste, toiste.
Hän katsoi kelloaan.
— Kello on jo puoli viisi, en ehdi enää kaupunkiin tänä yönä. Saanko maata täällä luonanne?
-. Tietysti. Mielihyvällä. Soitanko palvelijaa?
— Ei millään muotoa, kielsi Krag, antaa vanhuksen nukkua rauhassa.
Enkö voi maata yläkerroksessa veljenne asunnossa?
Falkenberg viivytti vastaustaan.
— Miksei, mutisi hän, mutta —
— Onhan ruumis viety pois?