— Sinä alat kunnostautua. Sinulla on jo vaikuttavaisuuden tajuntaa.
Silloin olento nousi seisomaan.
Se oli Asbjörn Kragin palvelija ja apulainen, kahdeksantoistavuotias
Jens.
— Teitä ei sitten mikään voi säikyttää, sanoi Jens katsoen ihailevasti isäntäänsä.
Salapoliisi ei vastannut. Hän meni ikkunoiden luo ja veti kaikki verhot syrjään, niin että päivänvalo pääsi vapaasti täyttämään suuren huoneen.
— Tämä hämärä tekee minut uniseksi, sanoi hän. — Kas niin, hyvä on.
Mitenkä sinä keksit tulla tänne?
— Olen seurannut määräyksiänne.
— Minun määräyksiäni?
— Niin, tehän sanoitte eilen illalla, etten saanut menettää konsuli
Falkenbergia näkyvistäni, ja sitä en olekaan tehnyt.
— Se on oikein. Sinä olet kunnon mies. Mutta miten pääsit tänne sisään kenenkään huomaamatta?