— Oletteko unohtanut, miten hyvästi osasin kiivetä ennen muinoin? kysyi Jens nauraen niin, että Asbjörn Kragin täytyi hillitä häntä.
— Tiedättehän, että minä kiipeän kuin apina. Muistatteko, miten minun kerran piti ryöstää Bendixenin kultasepänmyymälä? Olin kavunnut vesiränniä ylös kolmanteen kerrokseen asti, kun te, herra Krag, yhtäkkiä seisoitte alhaalla kadulla.
— Niin, kyllä muistan, vastasi salapoliisi. — Mitä minä silloin sanoin?
— Te sanoitte, että jollen heti laittau alas, niin te ammutte sormeni mäsäksi. Minä riipuin paraikaa sormillani katonräystäässä.
— Aivan niin. Oikein. No ammuinkos? kysyi Krag hymyillen.
— Ette, sillä minusta oli viisainta tulla alas ja antautua. Tiesin, ettei maksanut vaivaa yrittää muuta. Minähän tunsin teidät siitä kerrasta, jolloin —
— Hyvä on, keskeytti Krag. — Sinä siis olet ryöminyt ikkunasta tänne?
— Niin.
— Olitko täällä silloin, kun konsuli ja minä tulimme sisään äskettäin?
— Olin. Istuin noiden lintujen takana.