— Hyvä on, sanoi Krag nyökäten. — Leskirouva Kjönig tyttärineen siis.
— Niin. Kyseltyäni läheisestä maitopuodista sain tietää, että nuo kaksi naista olivat talon ainoat asukkaat. Senjälkeen lähetin teille kirjeen.
— Tämän kirjeen, mutisi salapoliisi ottaen taskustaan pienen, likaisen, valkean kirjekuoren, jonka sisällä oli sirkus-ilmoituksesta repäisty paperipalanen. Sen takasivulle oli kirjoitettu:
"Konsuli on mennyt Halvardinkadun 63:een tapaamaan erästä Ada Kjönig nimistä naista, joka asuu äitinsä, leskirouva Elise Kjönigin kanssa."
— Lähetin erään poikasen viemään kirjettä, sanoi Jens. — Ajattelin, että asialla ehkä oli kiire. Ja minunhan piti jäädä paikoilleni odottamaan konsulia.
— Ilmoitus tuli minulle hyvään tarpeeseen, sanoi Krag. — Sain sen joka tapauksessa siksi ajoissa, että sen avulla saatoin avata kirjainlukon.
— Kirjainlukon? kysyi Jens uteliaasti. — Mikä se semmoinen on?
— Se on jotain joka ei kuulu sinuun, vastasi salapoliisi, — toistaiseksi, lisäsi hän.
Jens kiiruhti jatkamaan keskeytynyttä kertomustaan.
— Sattui niin onnellisesti, että tunsin erään lähellä asuvan ihmisen. Häneltä sain tietää yhtä ja toista leskirouva Kjönigistä ja hänen tyttärestään.