— Herrat kulkivat niin hitaasti ja puhelivat keskenään, että minä saatoin istua eräillä kadunlakaisijan rattailla ja silti pysyä lähettyvillä, vastasi Jens. — Ja Skillebaekille saavuttua se ei ollut lainkaan vaikeata, sillä minä piileksin puiden varjossa ja hiivin aitojen taitse. Kun herrat menivät taloon, kiipesin minä toiseen kerrokseen, missä eräs ikkuna näkyi olevan auki. Vasta kun kuulin vieraan herran äänen, ymmärsin, että hän oli Asbjörn Krag.
Salapoliisi nousi.
— Väki alkaa pian heräillä täällä, sanoi hän. — Sinun pitää laittautua pois niin pian kuin suinkin. Eteisenovet ovat lukossa, joten sinun täytyy mennä samaa tietä kuin tulitkin.
Jens kavahti pystyyn.
— Minä katoan hiljaa kuin kissa. Onko teillä mitä uutta minulle?
Asbjörn Krag mietti.
— Pidä silmällä muuatta suurta viheriäistä automobiilia, sanoi hän, 25-hevosvoimaista automobiilia, jossa on S:n muotoiset lyhdynpitimet.
— Sen teen.
— Kun olet keksinyt sen, toimita minulle sana tahi soita tai kirjoita kirje. Tiedäthän miten saat minut käsiisi.
— Totta kai.