— Sen olen tehnyt teidän takianne, vastasi salapoliisi.
— Minun takiani?
— Niin. Pelastaakseni teidät "petohämähäkin" kynsistä. Kun me yhdessä ajamme kaupunkiin näissä huomiota herättävissä vaunuissa, niin kaikki ihmiset näkevät meidät ja sanovat: "Kas tuossa ajaa konsuli Falkenberg ja salapoliisi Krag." Puolen tunnin kuluttua Valentine saa tiedon siitä, ja hän on kyllin nopsa-ajatuksinen käsittämään, että te olette hänen tähtensä kääntynyt minun puoleeni.
Falkenberg kuunteli jännittyneenä Asbjörn Kragin selitystä.
— Hän ymmärtää heti, jatkoi salapoliisi, saaneensa minusta tasavertaisen ja vaarallisen vastustajan. Hän on sentähden kohdistava hyökkäyksensä minuun eikä teihin. Teidät hän pian olisi tuhonnut ja häväissyt mitä pirullisimmin tavoin. Kuten näette, minä kokoan hänen kyntensä itseäni vastaan ja annan hänen ilkeydelleen täyden vallan. Mutta jottei hän olisi hetkeäkään epätietoinen aikomusteni vakavuudesta, aion ilmoittaa hänelle mitä minulla on mielessäni.
— Mitä teillä sitten on mielessänne? kysyi Falkenberg.
— Tällä hetkellä tuo vaarallinen nainen on turvassa kaikilta hyökkäyksiltä, sanoi salapoliisi. — Ottaapa hän osaa seuraelämäänkin ja vierailee niinkin hienoissa paikoissa kuin kamariherra Totenillä. Kaikki ihailevat hänen kauneuttaan, sukkeluuttaan ja jalouttaan, ei kukaan epäile häntä, mutta minä ilmoitan hänelle tietäväni, että hän on kurja pahantekijä, häijy, julma nainen. Ja hänen on tiedettävä, etten minä aio levätä, ennenkuin olen koonnut todistuksia häntä vastaan ja paljastanut hänet.
— Ja miten hän saa tietää tämän kaiken? kysyi konsuli.
— Minä sanon sen hänelle itse, vastasi Krag. — Avoimesti ja suoraan, ennenkuin ryhdyn taisteluun.
Salapoliisi katsoi kelloaan.