Syyn siihen tunsivat vain Bjelland ja Evy Westinghouse. Säilykekuningas ei ollut vielä lakannut toivomasta saavansa selville tohtori Fjeldin omituisen häviämisen. Mutta kaikki hänen ponnistuksensa olivat turhat Suuri sillilaiva oli kadonnut. Se näytti vajonneen meren pohjaan. Siitä ei tullut mitään tietoja. Kukaan ei ollut sitä nähnyt.
Mutta Evy Westinghouse kävi päivä päivältä yhä kalpeammaksi. Hän oli vienyt lentokoneen turvaan, mutta hän ei uskaltanut enää lähteä sillä matkalle tehtyään onnettoman laskeutumisensa Hillegaardin suohon. Hän paloi halusta yrittää jotakin. Mutta häneltä puuttui, niinkuin niin monelta muulta naiselta, kykyä panna suunnitelmansa täytäntöön. Hän ei tiennyt, kuinka alottaisi.
Eräänä päivänä hän meni satamaan. Siellä oli höyrylaiva, jossa oli höyry valmiina. Se oli Bergenin höyrylaivayhtiön omistama höyrylaiva Iris. Kapteeni Cappelen oli komentosillalla ja oli jo antanut ensimäisen lähtömerkin. Evy astui porraspuulle.
"Mihin menette, kapteeni?" hän kysyi.
"Rotterdamiin, neiti", kapteeni vastasi.
"Voitteko odottaa viisi minuuttia, niin minä haen tavarani?"
Kapteeni katsoi ihmetellen tuota nuorta, kaunista naista. Hän otti kellon taskustaan. Jo kymmenen minuuttia myöhässä. Hän vilkaisi nuorta amerikalaista missiä ja huokasi. Kuka peijakas voisi vastustaa noin kauniita silmiä!
"Kyllä", hän vastasi. "Minä odotan viisi minuuttia."