Kapteeni Orlinin raportti oli kova isku Evy Westinghouselle. Hänestä oli selvää, että Fjeld oli ampunut tummaihoisen miehen, joka hetkeksi oli onnistunut lassollaan vangitsemaan lentokoneen. Mutta kuinka oli käynyt tohtori Fjeldin, hänen ystävänsä? Ja mitä hänen nyt oli tehtävä?

Hetkisen hän ajatteli lähteä Erkon lentokoneella tarkastelemaan Pohjanmerta, mutta hän ei hallinnut lentokonetta niin hyvin, että olisi uskaltanut lähteä niin epävarmalle retkelle. Olihan hän laskeutuessaan pudonnut päälaelleen suohon ja ollut vähällä menettää henkensä.

Nyt hän oli vieraassa kaupungissa, ruma naarmu kauniilla kasvoillaan, likaantunut urheilupuku yllä ja ihmisten epäluulo vastassaan. Hänen tarvitsisi vain näyttäytyä kadulla, kun kokonainen lauma säilyketyöläisiä olisi hänen kintereillään osottamassa sitä häikäilemätöntä rohkeutta, joka on ominaista Stavangerin nuorisolle. Hän sähkötti matka-arkkujaan, jotka yhä olivat Kristianian Grand Hotelissa, ja odotti kärsimättömästi jotakin elonmerkkiä tohtori Fjeldiltä.

Mutta päivät kuluivat ilman että kadonneesta tuli mitään tietoja. Ei ollut enää epäilystäkään — hän oli joutunut vihollistensa käsiin. Ja vähitellen Evy Westinghouselle selvisi, että ei ollut suurta mahdollisuutta, että hänen pelastajansa ja ystävänsä olisi onnistunut välttämään vihamiestensä kovan ja horjumattoman tuomion.

Varovaisin sanoin hän kirjoitti Fjeldin vaimolle ja kertoi, kuinka asiat olivat, selittäen heidän yhdessä uivalle ruumisarkulle tekemänsä matkan surullisen tuloksen.

Mutta kuinka hän hämmästyikään saadessaan parin päivän perästä seuraavan sähkösanoman:

"Tiedän, että mieheni on hengissä ja tunnen, että hän pian
palajaa. Terveisiä!

Katarina."

Tämä toivehikas sähkösanoma loi häneen uutta rohkeutta ja uutta voimaa.
Ja Bjelland vahvisti häntä niin hyvin kuin taisi.

Se taikavoima, joka oli pidättänyt kaloja rannikolta, tuntui sillä välin ainakin osaksi murtuneen. Kalastus oli tosin yhä edelleenkin jotakuinkin mitätöntä, mutta tuntui kuitenkin kuin säilyketehtaat eivät jäisi aivan ilman raaka-ainetta. Kalavuosi tulisi kyllä huono, mutta ei aivan niin kehno kuin jonkun aikaa oli näyttänyt.