Hänen kylmiin silmiinsä oli tullut omituinen ilme. Voitolla ei tuntunut olevan häneen mitään suurempaa vaikutusta. Hänen katseensa riippui tuossa nuoressa naisessa, joka nyt mitä välinpitämättömimmin elein korjasi kultarahat vihreältä veralta. Pelaaja ei nähnyt, että hänen valkeat kätensä vapisivat jännityksestä, jolla ei ollut mitään tekemistä kullanhimon kanssa. Voittaja tunsi vain hänen läheisyytensä ja himon omistaa tuo nainen, joka kerran ennen oli ilmestynyt hänen tielleen.
Monsieur Baptiste oli hyvin kalpea. Hän kumartui naista kohti.
"Onko teillä mitään sitä vastaan, miss Westinghouse", hän sanoi nopeasti, "että saatan teidät täältä pois?"
Nainen katsoi häntä hymyillen.
"Ei, monsieur Courbier", hän vastasi tyynesti. "Se on minusta hyvin hauskaa."
XXXVIII.
PAILLARDIN LUONA.
Courbier astui ovenvartijan luo ja pisti hänen käteensä kahdenkymmenen frangin rahan.
"Katsokaa, että kukaan ei tule minua häiritsemään, ymmärrättekö", sanoi hän tuimasti.
"Kuten käskette, herra", Paillardin pyhäkön arvoisa vartija vastasi, päästäen kultakolikon huomaamatta putoamaan loistavan virkapukunsa taskuihin.