Mutta aivan akvariumin pohjalla loisti kaksi pyöreätä silmää, joissa oli himmeä opalinvärinen hohde. Ne tuijottivat vihreän veden läpi omituisin, sokein katsein, joka tuntui hurmaavan kaikki kalat.
Paroni de Nozier suli kokonaan tähän maailmaansa, joka oli hänen ainoansa. Sen yön jälkeen, jona tohtori Fjeldin kovat kourat ja ivalliset sanat olivat Pohjanmerellä lannistaneet hänet, hän ei ollut enää oma itsensä. Hän kuihtui ja tuli vaiteliaaksi ja alakuloiseksi. Hänen hento ruumiinsa tuli yhä pienemmäksi päivä päivältä. Ei edes Courbier voinut enää piristää häntä. Ranskalainen oli täyttänyt tehtävänsä. Bretagnen ranskalaiset sardiinitehtaat olivat saaneet hyvityksen. Kalat oli houkuteltu pois Norjan rannikoilta. Nyt saivat norjalaiset turhaan yrittää. Kirotut norjalaiset tuotteet, jotka vuosi vuodelta olivat yhä enemmän vallanneet maailmanmarkkinat, olivat nyt Nozier'n neron avulla käyneet harvinaiseksi tavaraksi.
Eikä nyt enää ollut olemassa mitään esteitä. Tohtori Fjeld oli kuollut ja Courbier saattoi rauhassa nauttia taloudellista voittoaan ja pelata biljardia yksinomaan huvikseen.
Mutta elämähän on nyt kerta kaikkiaan yllätysten murheenlaakso. Niinpä tapahtui eräänä aamuna paroni de Nozier'n istuskellessa tapansa mukaan katselemassa kalojaan, että palvelija tuli hänelle ilmoittamaan, että Courbier oli tullut häntä tapaamaan ja halusi puhutella häntä.
Paronin teki mieli antaa kieltävä vastaus. Hän oli aivan kokonaan unohtanut keskustelutaidon ihmisten kanssa eikä halunnut tulla häirityksi.
Mutta ennenkuin hän oli kerinnyt avata suutaan, aukesi akvariumin ovi ja huoneeseen astui pitkä mies, joka kantoi Courbier'tä. Heti hänen takanaan näkyi vanhempi, harmaantunut herra, jolla oli viisaat ja terävät silmät, sekä pieni, voimakas, tumma herra, jolla oli nopeat ja vilkkaat liikkeet.
Aivan oven suussa seisoi hento poika, jolla oli harvinaisen kauniit piirteet.
Nozier hypähti pystyyn. Oli helppo kuulla, kuinka hampaat kalisivat hänen suussaan.
"Tohtori Fjeld", hän sopersi.
Pitkä mies laski nyt taakkansa lattialle. Hän oli hyvin kalpea ja näytti saaneen kestää monia koettelemuksia. Hänen poskensa olivat kuopalla, mutta hänen silmänsä loistivat ja hänen pitkä jättiläisvartalonsa oli yhä voimakas ja suora siinä yksinkertaisessa autonohjaajan puvussa, joka hänellä oli yllään. Hän kumartui de Nozier'ta kohti.