"Sepä hauskaa", ohjaaja vastasi tyynesti. "Olen menossa Antwerpeniin ja minulla on taskussa passi erästä sairasta henkilöä varten."
Courbier nousi istuimeltaan säikähtyneenä. Mutta samassa sammutettiin valo vaunusta. Hän tunsi jotakin pehmeätä painettavan suutansa vasten ja vaunu täyttyi väkevästä, imelästä hajusta. Jean Baptiste ei kyennyt enää tekemään vastarintaa. Hän vaipui kalpeisiin unelmiin Evy Westinghousen harmaista silmistä ja punaisista huulista.
Mutta ohjaaja istui paikalleen ja ajoi tavanmukaista vauhtia S:t Quen'in työläiskorttelia kohti. Siellä hän otti vaunuun pikku pojan, joka seisoi aivan kaupungin portilla, ja lasketti sitten yön pimeyteen, minkä pyörät ja kumit vain kestivät.
XL.
NOZIER'N AKVARIUMI.
Kaukana Schelde-joen suistamolla Antwerpenin satamassa on iso, punainen talo, joka on huolellisesti pensaitten ja puitten peitossa. Se on yhteydessä joen kanssa pitkällä maanalaisella käytävällä, joka on kaivettu vedenpinnan alapuolelle ja voidaan sulkulaitteella laskea veden alle.
Tämän talon omisti valtamerentutkija, paroni de Nozier, jolla oli siinä laboratorionsa ja akvariuminsa. Kaikki ihmiset tiesivät sen. Mutta kukaan ei voinut kehua koskaan astuneensa jalkaansakaan tämän omituisen tiedemiehen pyhäkköön.
Jättiläismäinen valtameren uiva telakka oli laiturissa sulkulaitteen ulkopuolella. Mutta pieni paroni eli akvariumissaan. Se oli hänen mailmansa. Hän saattoi istua tuntikausia vaipuneena katselemaan kalojansa, jotka myllersivät raittiissa vedessä suuressa lasisäiliössä. Ne olivat kaikki hänen ystäviään ja kaikki ne tunsivat hänet.
Tuon tuostakin hän nousi pieniä portaita lasisäiliön aukolle heittämään ruokaa ystävilleen, jotka leikkivät sen pohjalla ja tuijottivat häneen ilmeettömillä silmillään. Silloin paronin katse voi saada synkän kiillon.
Tässä oli koko hänen elämänsä ja tässä hän tunsi itsensä onnelliseksi. Hän ymmärsi kaloja ja kalat ymmärsivät häntä. Ja merkillisintä oli, että kaikki kalat de Nozier'n altaassa olivat ystäviä keskenään. Useimmat niistä olivat luonnostaan toistensa vihollisia. Särki ja hauki livahtivat toistensa ohi mitä veljellisimmässä sovinnossa, eivätkä edes siinä olevat pienemmät haikalankaan lajit hätyyttäneet heikompia tovereitaan. Ne elivät kaikki kuin loihditussa paratiisissa.