Courbier ajatteli tätä kaikkea hitaasti astellessaan bulevardia ylöspäin. Nuori biljardimestari ei tuntenut lainkaan iloa voitostaan. Hänet valtasi harmaan illan tunnelma. Hän oli ollut onnen valikoimia suosikkeja. Hän ei ollut koskaan nähnyt onnettomuuden tuijottavan vastaansa sillä tavoin kuin tänä syysyönä Italialaisella bulevardilla. Ihmiset kulkivat viluissaan ohuissa vaatteissa. Oli semmoinen yö, jolloin kesän viimeiset ruusut kuolevat rautaisen yön kovassa kouristuksessa.

Häntä vastaan tuli pieni parisilainen ilotyttö, joka hipaisi häntä käsipuolesta aivankuin kissanpoika, joka pyrkii lämmittelemään. Courbier tyrkkäsi hänet luotaan tyytymättömänä ja jatkoi kävelyään. Opera-torilla hän pysähtyi. Mihin hän oli menossa? Hän tiesi, että toverit olivat kokoontuneina pieneen peliklubiin, jossa saattoi palvoa Pariisin kaikkia salaisia iloja aina kirkkaaseen päivään saakka.

Mutta hänen hyvä tuulensa oli kadonnut. Evy Westinghousen ihanat silmät olivat imeytyneet hänen silmäteriinsä. Häneen oli sattunut ase, joka osasi löytää miehen sydämen ja häikäistä hänen mielensä.

Tämä yksi ainoa ajatus täytti koko hänen sielunsa: kuinka hän voisi valloittaa tuon ylpeän ja ihanan naisen? Hän sommitteli mitä omituisimpia suunnitelmia, mutta hän ei ollut koskaan ollut mikään alotteen-mies.

Jospa vain Nozier olisi ollut täällä! Hänen aivonsa olivat kaikenlaisten helvetillisten kujeilujen työpaja. Mutta pikku paroni istui yhä kalojensa luona Antwerpenissä ja askarteli ainoastaan niitten kanssa, kun taas uiva ruumisarkku lojui Sibirian telakalla, missä sen suunnattomia aarteita tyhjennettiin.

Hänen ohitsensa ajoi verkalleen auto. Courbier mietti silmänräpäyksen. Se oli suuri Limousin-auto Panhard & Levasseurin tehtaasta ja sen tukeva komeus miellytti häntä. Ohjaaja oli voimakas mies, urheilulakki painettuna syvään kasvoille.

Hän astui bulevardille avaamaan ovea Courbier'lle.

"Mihin herra haluaa ajettavan?" hän kysyi.

Courbier kohautti olkapäitään ja astui valaistuun autoon.

"Ajakaa mihin hiiteen tahansa", hän vastasi nyreissään ja heittäytyi tyynyjen nojaan.