Vieras mies tarkasteli syvällä osanotolla sikaarinsa tuhkaa. Kaikesta päättäen hän hyvin käsitti taidepaussin vaikutuksen.
"Luulen", hän virkkoi viimein, ja nyt oli ääni terävä ja kova, "että arvaatte liian vähäiseksi eräitten ihmisten arvon tässä kaupungissa. Luotatte liian paljon itseenne. Olette tuiki nuori mies. Vauhtia teissä on hiton paljon. Mutta teiltä puuttuu tuo hyvin harkittu viisaus, joka tekee suuren miehen vieläkin suuremmaksi — nimittäin suureksi pahantekijäksi."
Courbier teki kädellään tuskin huomattavan torjuvan eleen.
"En ole koskaan nähnyt vertaistanne", paroni jatkoi hieman säveämmin, "kun suunnitelma on pantava täytäntöön. Nauraen te toimitatte vihollisenne toiseen maailmaan. Olette miellyttävä ja häikäilemätön. Teillä on pelurin tunnottomuus. Mutta joka tapauksessa, rakas Courbier, olette aina kulkeva tulivuoren reunalla. Jonakin kauniina päivänä teidät varomattomuutenne takia hirtetään. Olette, voisin sanoa, aika vauhtia menossa hirsipuuhun."
Courbier naurahti.
"Tuskin", hän sanoi.
"Älkää sanoko niin, Courbier, älkää sanoko! Ettehän esimerkiksi tiedä, että ukko Bjelland, säilykekuningas, nykyisin on Kristianiassa etsimässä käsiinsä miestä, joka voi kytkeä nuoransilmukan Jean Baptiste Courbier'n paksun ja pyöreän kaulan ympäri — —".
Ranskalaisen kirkkaat silmät eivät menettäneet vähääkään tyyneydestään, mutta hänen kätensä vavahteli vihreällä pöytäliinalla.
"Onko se totta?" hän kysyi.
Pikku paroni kääntyi suoraan häntä kohti.