Mutta nyt oli hirviö herännyt. Luukku avattiin uudestaan ja hänen korvissaan suhahteli harhaan ammuttuja revolverinkuulia. Joka taholta kuului huutoja, kirkumisia ja kirouksia.

Yhtäkkiä Fjeld huomasi jättiläisen liikkuvan. Molemmat puoliskot erosivat loitommalle toisistaan. Valtava aukeama tuntui leviävän kuin kita pusertaakseen vihollisensa kuoliaaksi. Fjeld pysähtyi hetkeksi epätietoisena rautaportaitten eteen. Sillä hetkellä hän oli turvassa. Hänen yläpuolellaan luukusta ampuva mies ei uskaltanut näyttäytyä, sittenkun muuan Fjeldin revolverinluoti oli pudottanut aseen siitä kädestä, joka oli pistetty ulos ampumaan rohkeata vihollista.

Evy Westinghousesta hänellä ei ollut vähintäkään pelkoa. Hän tunsi olevansa vakuutettu siitä, että laivan miehistöllä ei ollut vielä aavistustakaan lentokoneesta.

Lisäksi oli selvää, että hirviön miehistö ei tiennyt, mitä sen olisi pitänyt tehdä. Laivassa oli suuri hämminki. Siinä häärättiin ja hätäiltiin enemmän kuin toimittiin. Ilmeisesti puuttui heiltä järjestävät aivot ja kapteenin käheät komennukset hukkuivat vastalauseisiin ja tottelemattomien alamaisten niskotteluun.

Tämä yksi ainoa mies, joka osotti niin suurta kylmäverisyyttä ja niin suurta taituruutta aseitten käyttelyssä, oli aikaansaanut hädän, jota lisäsi vielä kalpea, salaperäinen kuutamo, ärsyttäen taikauskoisia merimiehiä.

Tämmöisissä olosuhteissa Fjeld ei hetkeäkään epäröinyt jättää lähemmin tarkastamatta laivaa, ennenkuin poistuisi taistelutantereelta. Hän hiipi takaisin torpeedon tapaisille ulokkeille. Hämmästyksekseen hän huomasi, että laivan molemmat puoliskot etääntyivät yhä enemmän toisistaan. Kita aukeni ja samassa näkyi loistava punertava massa, joka epäselvässä kuutamossa muistutti virtahevosen kitaa.

Fjeld kouristi revolverin käteensä. Massan herättämä hirvittävä tunne lisääntyi suuressa määrin sen kautta, että kummaltakin puolen tuli näkyviin rautakeihäitä, jotka muistuttivat alligaattorin hampaita.

Mutta kun kukaan ei tuntunut panevan esteitä hänen tielleen, hän kumartui eteenpäin tarkastaakseen tuota salaperäistä nielua. Hän huomasi muutamia riepuja, jotka riippuivat lähimmässä rautaseipäässä. Kurottautumalla hyvin pitkälle hän sai niistä kiinni. Ne olivat tahmaiset. Lähemmin tutkimatta löytöään hän pisti sen taskuunsa ja rupesi hiljakseen pyrkimään takaisin.

Samassa vilahti siltaman yli pitkä varjo, näkyi voimakas välähdys ja jostakin salatusta ovesta syöksyi kymmenkunta miestä kiljuen ja kiroten. Fjeld puri huultaan. Peräytyminen oli häneltä katkaistu. Hänen olisi pitänyt tajuta, että rautaportaitten vieressä oli ovi tälläkin puolella laivaa.

Mutta hänellä ei ollut aikaa pitemmältä tuumia asiaa. Merimiehet tulivat lähemmäksi ja vaikka rohkeus ei näyttänyt olevan heidän huomattavimpia ominaisuuksiaan, oli kuitenkin selvää, että yksinäisellä miehellä ei ollut suuriakaan toiveita murtautua läpi häntä vastaan hyökkäävästä hoilottavasta ja ulvovasta joukosta. Fjeldiä ihmetytti, että hänen vastustajansa eivät ampuneet. Mutta pian hän huomasi syyn siihen. Matruuseilla ei nähtävästi ollut tilaa semmoiseen toimenpiteeseen, koska he siten joutuisivat vaaraan ampua toisiaan. Sitä paitsi oli heidän aikomuksensa ilmeisesti heittää vastenmielinen vieras aukkoon, jossa vaaleanpunaiset piikit näyttivät himoitsevan jotakin uhria.