Jättiläislaivassa vallitsi kuolonhiljaisuus. Molemmat matruusit makasivat kannella kuin hengettöminä. Kuunvalo lankesi toisen rehevän parran peittämille kalpeille kasvoille, joissa törrötti suu puoleksi avoinna.
Toisella puolella valojuovaa olevat miehet eivät näyttäneet olevan erikoisen halukkaat tulemaan toverinsa avuksi. He näyttivät säikähtyneiltä ja epäröiviltä. Juova oli tullut jo useita metrejä leveäksi.
Mutta hiljaisuutta kesti vain silmänräpäyksen. Kuului revolverin laukaus. Ja tämä yksi ainoa laukaus oli alkuna kokonaiselle tykkitulelle. Roistot vetivät esiin revolverinsa ja ampuivat sokeasti lentokonetta kohti. Luodit vain vinkuivat metallia vasten, mutta ampumisesta ei tuntunut olevan mitään tulosta. Toiselta sivulta meni muuan lasiruutu rikki — siinä kaikki.
Ja kuitenkin olisi tuo samainen laukaus voinut tulla hyvin kohtalokkaaksi nuorelle "The fifth avenuen" ladylle. Sillä muuan lasisirpale sattui häntä olkapäähän, repäisi rikki leningin ja tunkeutui ihon alle. Evy Westinghouse, joka istui pää alas painettuna roistojen tulilinjassa, tunsi niin ankaraa kipua, että hänen oli pantava kaikki voimansa liikkeelle, jotta ei menettäisi tajuaan. Hän käsitti, että nyt hänen oli toimittava ja että paljon riippui siitä, pääsisikö hän pakoon ja hankkimaan apua. Hän oli viimeiseen asti toivonut, että Fjeld tulisi takaisin. Mutta nyt hän käsitti, että tohtorin pääsy hänen luokseen oli katkaistu. Tohtorin sanat kaikuivat vielä hänen korvissaan. Hänellä ei ollut muuta keinoa kuin toimia niitten mukaan. Veri tihkui haavoittuneesta olkapäästä, hän tunsi lämpöisen, kostean veren tippuvan vasemmalle käsivarrelleen.
Hitaasti hän kohotti päänsä suojaavan panssarin yli. Ampuminen oli tauonnut. Joku luja tahto oli järjestänyt raivoavat miehet. Hän näki heidän seisovan kuiskailemassa keskenään lentokoneen varjossa. Laivan sisäosista tuli yhä useampia kannelle. He konttasivat kuin apinat, jättäen pitkät kuutamon varjot jälkeensä.
Kannella vallitsi yhtäkkiä täydellinen hiljaisuus. Mutta tämä hiljaisuus oli vielä paljon kauhistuttavampi kuin revolverien pauke.
Nyt hän näki miehen konttaavan ruumasta. Evy näki hänen kasvonsa ne muutamat sekunnit, kun hän pisti päänsä ylös valomerestä. Ne eivät olleet toisten kaltaiset. Hänen kasvonsa olivat sileiksi ajellut ja tummat. Hänellä oli korvissa pitkät renkaat ja kasvoissa syvät rokonarvet. Silmät olivat pienet, mutta hehkuivat kuin kivihiilet. Vasemmalla käsivarrellaan oli hänellä pitkä vyyhdelle keritty köysi.
Evy Westinghouse oli nähnyt tuommoisia miehiä ennenkin. Niitä on joka paikassa Buenos Ayresissa ja Montevideon laitamilla. Ne olivat gaucho'ja Etelä-Amerikan heinäaroilta, mistä ovat muuttaneet suurkaupunkeihin harjoittamaan ammattiaan ihmisiä vastaan, opittuaan ensin ottamaan sen avulla kiinni karjaa.
Nuori nainen kalpeni. Hän käsitti, että miehen käsivarrelta riippuva köysi oli lasso ja että mikään ase ei voinut olla tehokkaampi estämään hänen pakenemistaan. Samassa hän vasemmalla kädellään painoi korkeuspotkurin kosketinta. Mutta se oli liian myöhäistä.
Gaucho oli silmänräpäystäkään viivyttelemättä heittänyt lassonsa lentokoneen torpeedomaisen kokan yli. Riemuhuuto toisella puolella olevien roistojen kurkuista todisti hänen osanneen maaliinsa. Lasso oli lujasti kiinni lentokoneen nokassa, eikä sen jälkeen ollut lainkaan vaikeaa kaataa sitä kumoon taikka ainakin estää sitä lähtemästä.