Evy käsitti kauhistuen, että oli kadottanut mahdollisuuden päästä pakoon. Hänellä ei ollut puukkoa, millä olisi leikannut poikki tukevan hamppuköyden, joka nyt sitoi hänet kiinni kirottuun laivankanteen. Korkeuspotkurista ei asiain näin ollen ollut mitään hyötyä, ja hän sulki nopeasti koskettimen, jotta kone ei kaatuisi nurin. Hän odotti joka silmänräpäys, että gaucho kiristäisi lassoa. Mutta etelä-amerikalainen ei pitänyt kiirettä.

Taustalta tullut pieni mies, joka oli ottanut komennon, astui nyt esiin. Kuu paistoi hänen ryppyisille kasvoilleen valaisten hänen kapeat silmänsä ja suuren monokkelin, joka tuntui tekevän ilmeettömät kasvot yhä enemmän värittömiksi ja näivettyneiksi.

"On kai parasta, että antaudutte meille", hän lausui levottomuudesta kevyesti vapisevalla äänellä. "Me tunnemme teidät, tohtori Fjeld. Koko maailmassa on vain yksi ainoa tämän mallinen lentokone. Se ei ole häpeäksi keksijälleen. Ilmari Erkko tuntisi nyt pahoinvointia, jos olisi elossa. Kun tulee vangituksi kuin tavallinen härkä heinäarolla — se on kehno loppu lintulentäjälle. Eikö totta?"

Mies kumartui eteenpäin ikäänkuin vastausta odottaen. Mutta kun ei saanut mitään vastausta, hän jatkoi:

"Ette tosiaankaan voi ajatella mitään vastarintaa, rakas tohtori", hän sanoi lempeällä ja sovinnollisella äänellä. "Samassa hetkessä kun jollakin tavoin yritätte näyttää hampaitanne, teidät ammutaan. Kymmenen miestä vartioi revolvereillaan teidän pienintäkin liikettänne."

Taas hän piti muutamien sekunttien paussin. Hänen kasvoilleen tuli levottomuuden ilme ja hän katseli ympärilleen semmoisin elein, jotka ovat ominaiset henkilöille, jotka koko ikänsä ovat taistelleet synnynnäistä raukkamaisuutta vastaan.

"No", hän sanoi äkkiä ankarasti. "Mitä vastaatte? En ole aikonut upottaa teitä rotan tavoin. Tässä ruumisarkussa on pari hauskaa huonetta, joissa voimme kaikessa rauhassa keskustella asioistamme. Siellä on m.m. joku pullo whiskyä, joka voi helpottaa keskusteluamme."

Hän vaikeni jälleen. Hän ei saanut mitään vastausta. Toinen lentokoneen miehistä astui hänen eteensä kärsimättömin elein.

"Nyt tämä neuvotteleminen saa olla lopussa", hän sanoi kiivaasti. "Antakaa tohtorin mennä tuonelaan ennenkuin hän vapautuu nykyisestä asemastaan. Nyt olemme tilaisuudessa pääsemään hänestä kuitiksi. Hän vältti helvetinkoneen. Antakaamme hänen tehdä tuttavuutta sillien kanssa. No, Sanchez", hän jatkoi argentinalaiselle, "kaada hänet mereen!"

Ilkeästi nauraen gaucho keräsi lasson käsivarrelleen ja laittautui kiristämään nuoraa. Silloin kuului keskeltä hiljaisuutta laukaus. Tuliko se lentokoneesta? Kukaan ei sitä huomannut. Mutta etelä-amerikalainen luhistui kannelle, lasso putosi hänen kädestään ja hän syöksyi mereen.