Fjeld aikoi ensin päästä käsiksi Nozier'n lentokoneeseen. Jos roistot olivat huomanneet, mistä eteläamerikalaisen surmannut luoti tuli, olisi hän yrittänyt paeta belgialaisen isolla kaksitasolla. Mutta mielikuvitus on usein voimakkaampi kuin kuulo, eikä yksikään Nozier'n miehistä epäillyt hetkeäkään, että Sanchez oli kaatunut vihollisen lentokoneesta ammutusta kuulasta.
Onneksi itse luonto tuli rohkean norjalaisen avuksi. Paksu pilvi peitti kuun ja verhosi Nozier'n laivan hämärään, joka teki piilottautumisen hänelle helpommaksi.
Hätiköimättä Fjeld konttasi pitkin laivan ulointa reunaa tikapuille, jotka veivät kokassa olevalle alemmalle siltamalle. Siellä ei ollut ainoatakaan ihmistä ja muuten niin hyvin piilotettu ovi laivan sisustaan oli selällään.
Fjeld ei tarvinnut monta sekunttia päästäkseen tikapuille. Mutta hän pysähtyi epäröiden kaitaisen rautaoven kynnykselle. Häntä vastaan löi kova valonloiste siitä pitkästä käytävästä, joka tuntui ulottuvan kautta koko laivan. Mikäli hän voi nähdä, ei tässä paljaassa tunnelissa ollut ainoatakaan piilopaikkaa. Melkein sen keskipaikkeilla hän huomasi aukon, joka luultavasti vei johonkin alaspäin.
Tarvittiin mitä suurinta rohkeutta mennä tähän valomereen, jossa ensimäinen vastaan tuleva mies ilman muuta huomaisi hänet. Hän riisui yltään lentopuvun, mutta sen alla oleva urheilupuku herättäisi aivan varmaan pitkän matkan päähän huomiota.
Mutta tässä maailmassa on olemassa ilmiö, jota sanotaan hyväksi onneksi. Pikkuporvarit eivät tahdo olla siitä tietävinään, he kun muka eivät koskaan tahdo luottaa pelkkään sattumaan. Siihen luottavat vain pelurit.
Ja kuitenkin on hyvä onni välttämätön öljytippa elämän koneistossa. Mies tai nainen, joka ei kykene tuntemaan jännityksen ihmeellistä nautintoa, on kuihtuva ja näivettyvä elämän jokapäiväisyydestä. Suuret miehet ovat pelureita — joko sitten pelataan rahoista, ihmiskohtaloista taikka ihmiselämästä.
Jonas Fjeldille oli hyvä onni kiihoittava elämänehto. Hän ei voinut taipua tavan säännönmukaiseen lainalaisuuteen. Hänen elämässään sattui hetkiä, joina hänen täytyi pelata "punasta ja mustaa" siitä, minkä arkipäiväinen ihminen jostakin syystä pitää sangen korkeassa arvossa — nimittäin elämästä.
Ei ollut suuria toiveita päästä ehjin nahoin tunkeutumisesta vihollisen luolaan. Hän tiesi nyt, kenen kanssa oli tekemisissä — että häntä vastassa oli häikäilemätön ja julma tahto, joka ei väistänyt mitään ja joka käyttäisi valtaansa ja voittoisaa asemaansa äärimmäisiin asti.
Varovainen ja ajatteleva mies, joka olisi pitänyt tärkeänä kuolla omaan vuoteeseensa, olisi koettanut järjestää niin, että olisi päässyt pois tästä valtaisesta uivasta ruumisarkusta, joka näytti luodun tulemaan monen ihmisen naudaksi. Mutta Fjeldin viisaus ei koskaan ulottunut niin pitkälle, että se olisi tukehuttanut hänen halunsa tarttua tapahtumiin käsiksi suoraan. Hänen luontonsa mukaista ei ollut viivytellä ja aprikoida — hän meni suoraan eteenpäin uljuudella, joka usein on puolet voitosta.