Hän kumartui eteenpäin ja astui valaistuun käytävään. Laivan sisältä ei kuulunut ääntäkään, ainoastaan sillipumppujen tasainen jyrinä.
Äkkiä hän pysähtyi seinässä olevan lasiruudun eteen. Hän katsoi suureen konehuoneeseen, missä sillivirta uiskenteli kuin kimalteleva koski jättiläismäiseen sylinterin muotoiseen kattilaan. Keskellä huonetta seisoi kolme miestä, jotka pyydystivät kuollutta argentiinalaista juoksevasta massasta. He olivat saaneet ruumiin ylös ja seisoivat nyt ihmettelemässä jotakin merkillistä, jota eivät käsittäneet. Fjeld oli heti selvillä noitten kolmen miekkosen mietteistä. Hän näki selvästi revolverinluodin jäljen miehen niskassa. Eikä tarvittu mitään asiantuntemusta ymmärtääkseen, että luoti oli kulkenut alhaalta päin takaraivoon ja mennyt ulos aivan vasemman silmän yläpuolelta.
Yksi noista kolmesta miehestä päästi huudahduksen, joka antoi eräälle miehelle aiheen tulla katsomaan heidän päittensä yläpuolella olevasta valojuovasta.
Fjeld ei kuullut, mitä sanottiin, mutta hän näki paroni de Nozier'n ryppyisten kasvojen pistävän esiin valosta. Ja heti sen jälkeen paroni asteli verkalleen rautaportaita alas. Hän oli ensimäisessä kiihtymyksessään pudottanut monokkelinsa, eikä hänen kasvoillaan enää näkynyt tuota alituisen väsynyttä ja ivallista hymyä.
Fjeld riensi eteenpäin. Roistot olivat nähtävästi huomanneet, että Sanchez oli ammuttu takaapäin eikä lentokoneesta. Teräslattia rupesi hänen jalkainsa alla polttamaan.
Hän meni aukolle ja huomasi kierreportaat, jotka veivät laivan pohjalle. Samassa hän kuuli askeleita ylhäältä päin.
Hänellä ei ollut muuta kuin yksi keino. Hän kouristi revolverin vasempaan käteensä ja ryömi varovasti alaspäin kierreportaita, jotka päättyivät erääseen oveen. Sen eteen hän pysähtyi kuuntelemaan. Sisältä hän ei kuullut mitään ääntä. Mutta päänsä yläpuolelta hän kuuli askeleita yhä selvemmin. Joku oli tullut siihen käytävään, josta hän juuri äsken oli lähtenyt! Fjeld tunsi olevansa vakuutettu, että häntä ei seurattu. Askeleet olivat siksi tyynet. Ne tuntuivat huolettoman ihmisen kävelyltä.
Nyt ei Fjeldillä ollut enää mitään valitsemisen varaa. Paluutie oli häneltä katkaistu ja hänen täytyi yrittää löytää joku piilopaikka merkillisen laivan pohjalta. Arvelematta hän väänsi lukkoa ja avasi rautaoven.
Fjeld pysähtyi hämmästyneenä kynnykselle. Hänen edessään oli iso sali — jonkinlainen kirjasto. Pitkin seiniä oli isoja kaappeja täynnä kirjoja ja keskellä lattiaa vihreällä liinalla peitetty raskas pöytä. Pöydällä oli hujan hajan sanomalehtiä ja aikakauskirjoja.
Mutta eniten Fjeldiä ihmetytti, että aivan hänen edessään istui suurikasvuinen, harmaapäinen vanha mies, joka poltteli piippua. Hänen kasvonsa olivat valoon päin. Ja Fjeld näki hänen olevan sokean.