Hän ei uskonut, että Dagny neiti oli löytänyt paperin käydessään asianajajan huoneessa. Itse hän ei myöskään ollut löytänyt muuta kuin merkityksettömiä kauppakirjeitä.
Sellaisia papereita ei mielellään jätetä kirjoituspöydän enemmän tai vähemmän epävarmoihin kätköihin. Ne pidetään aina mukana.
Ja jos asianajajalla oli ollut hallussaan tuollainen paperi, oli luultavaa, että hän säilytti sitä lompakossaan ja että se oli vielä siellä. Ellei…
Ellei se mies, joka hänet oli surmannut, ollut sitä varastanut. Jos murhaaja mitään lienee teollansa tarkoittanut, ei se ole voinut olla muuta kuin anastaa häneltä tuo vaarallinen paperi.
Mutta kenen käsiin se siinä tapauksessa lienee joutunut? Ahdistettujenko? Vai jonkun uuden ahdistajan? Ehkä entistä vaarallisemman vihollisen? — Näitä Asbjörn Krag mietiskeli astuessaan ratsumestarin rinnalla niittytietä.
Molemmat kulkivat ääneti. Rye huomasi salapoliisin olevan ajatustyössä eikä tahtonut häiritä häntä.
He saapuivat kauppiaan talolle. Ruumis oli jo kannettu sisään.
Satalukuinen ihmisjoukko oli kokoontunut ulkopuolelle.
Puhelu kävi hiljaisella äänellä, ja kuiskatut sanat ja pelokkaat katseet tekivät kiusallisen ja painostavan vaikutuksen.
Salapoliisi kääntyi ratsumestariin.
— Sinä et ole täällä miksikään hyödyksi, sanoi hän. — Minusta tuntuu, että sinä vain herätät paheksumista. Mene kotiin ja odota minua. Tulen pian.