Ratsumestari käski ripustaa peitteen ikkunan eteen. Pehtori kysyi, eikö lasisiruja saanut korjata lattialta, mutta Rye tahtoi antaa kaiken olla koskematta, kunnes Asbjörn Krag tuli kotia.
Hän istuutui kirjoituspöydän ääreen jatkamaan työtänsä, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Silloin tällöin hän kuitenkin katsahti seinäkelloon.
Asbjörn Kragia ei kuulunut, ja kello oli jo yli yhdentoista. Viisari kulki yhä kulkuaan ja läheni kahtatoista.
Kun se oli neljännestä vailla, niin ratsumestari nousi ja soitti pehtoria.
Tämä seisoi pian huoneessa. Hän oli vielä täysissä pukeissaan, ikäänkuin olisi ymmärtänyt, että oli tapahtuva enemmänkin tänä iltana, ja sen vuoksi tahtonut olla valmiina.
— Onko väki mennyt levolle? kysyi ratsumestari.
— Ei vielä, vastasi pehtori katsoen kysyvästi isäntäänsä.
— Sanokaa heille, että ovat valmiina. Heitä ehkä tarvitaan puoliyön aikana.
— Kello kaksitoista? kysyi pehtori, ja häntä värisytti.
— Niin. Täsmälleen.