— Hän on itse pyytänyt meitä odottamaan kello kahteentoista. Ellei hän ole kotona, kun kello lyö kaksitoista, lähdemme miehissä häntä etsimään, sillä siinä tapauksessa hänelle on sattunut joku onnettomuus.
Sillä oli asia selvä. Ratsumestari käveli edestakaisin lattialla. Silloin tällöin hänen katseensa hipaisi kelloa. Pehtori kävi huomattavan levottomaksi.
— Eiköhän olisi parasta heti…? sanoi hän.
— Ei, vastasi ratsumestari, meidän täytyy tehdä niinkuin hän on määrännyt.
— Nyt puuttuu vain kaksi minuuttia.
Ratsumestari pysähtyi suuren seinäkellon eteen. Sekunnit kuluivat hirveän hitaasti; tik — tik — tipahteli kuin veripisaroita lattialle.
Vihdoin kello löi kaksitoista.
— Huutakaa väki esiin, sanoi ratsumestari ottaen hattunsa ja viittansa.
Pehtorin piti juuri juosta ulos, kun eteisestä kuului askelia.
Molemmat miehet pysähtyivät ja tuijottivat henkeä pidättäen oveen.