— Ne ovat hänen askelensa, sanoi ratsumestari; minä tunnen ne.
Ovi aukesi ja Asbjörn Krag astui sisään.
Hän oli hyvin kalpea.
KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
Salaperäinen.
Huoneessa ei kuulunut hiiskahdustakaan, kun Asbjörn Krag astui sisään.
Hän katsoi tutkivasti ympärilleen, mutta huomatessaan pehtorin ja pihalle lyhtyineen kokoontuneen väen hän hymyili.
— Onko jotakin tapahtunut? kysyi hän vilkaisten pehtorin revolveriin.
— Ei, vastasi ratsumestari, ei muuta kuin tämä.
— Oho, ikkuna lyöty rikki. Mutta mitä merkitsee, että te olette aseissa hampaita myöten?