Vanha eversti oli löydetty puolikuolleena talonsa läheltä. Epäilyttävissä olosuhteissa. Hänestä oli tuntunut hieman kummalliselta, ettei Ivar Rye ollut lähettänyt tästä mitään tietoa, mutta surullinen tapaus oli arvatenkin vallannut liian voimakkaasti hänen ajatuksensa.
"Olosuhteet hyvin epäilyttävät." Nuo sanat sisälsivät jotakin kammottavaa. Niiden alla piili varmaan joku synkkä tarkoitus, muuten sähkösanoma tuskin olisi saanut tuollaisen sanamuodon. Tiedon oli lähettänyt eräs sähkösanomatoimiston kirjeenvaihtaja. Luultavasti olivat Kristianian lehdet jo saaneet väkeä liikkeelle, mikä ei suinkaan miellyttänyt salapoliisia. Hän halusi mieluimmin työskennellä hiljaisuudessa. Hän kulki kaikkien vaunujen läpi, mutta ei tavannut yhtään sanomalehtimiestä. Hän oli siis ainakin puolen vuorokautta edellä.
Muuan matkustaja ryhtyi puheisiin hänen kanssaan. Vanhanpuoleinen, hyväluontoisen näköinen herra. Hän oli vakuutustarkastaja ja oli virkamatkalla. Keskustelun aikana Asbjörn Krag tuli maininneeksi onnettomuudesta, joka oli kohdannut everstiä, ja silloin vakuutustarkastaja heti vilkastui ja osoitti mielenkiintoa. Kävi ilmi, että hän oli monta vuotta sitten tutustunut everstiin.
— Minä pidin paljon siitä miehestä, sanoi vakuutustarkastaja. — Hän oli noita vanhan ajan sotilaita, vanhoillinen ja jäykkäniskainen, mutta pohjaltaan hyväsydäminen. Hänen vieraanvaraisuutensa oli suurenmoinen.
— Hän oli sitten kai rikas mies? kysyi Krag.
— Hän sai periä jonkun verran isältään, vastasi vakuutustarkastaja, mutta itse hän on lisännyt varallisuutensa moninkertaiseksi. Hän oli erittäin etevä liikemies. Hän on ollut osakkaana monessa tehdaslaitoksessa, kuivannut soita ja muokannut maata. Luullakseni hänen omaisuuttaan on meidän oloissamme sanottava suureksi, ja hänen tulonsa ovat sangen huomattavat. Meikäläisissä oloissa hyvin huomattavat.
Puhelias tarkastaja kertoi koko joukon asioita everstistä, ja Asbjörn Krag kuunteli tarkkaavaisesti. Hän tarvitsi kaikki tiedot, mitä voi saada tuosta miehestä. Kuulemansa asiat hän kätki aivoihinsa, missä ne olivat järjestyksessä ikäänkuin kukin omassa lokerossaan.
Iltapäivällä juna pysähtyi pienelle asemalle. Krag ei ollut sähköttänyt Ivar Ryelle tulostaan, eikä ystävä ollutkaan häntä vastassa. Oli leuto ja kaunis ilma, ja Asbjörn Krag ajatteli ihastuneena hauskaa hevosmatkaa asemalta Ivar Ryen kartanoon. Hän meni kauppapuotiin tilaamaan kyytiä.
— Vai niin, herra menee sen miehen luo, sanoi kauppias tyynesti ja tarkasteli vierasta.
Asbjörn Kragin mielestä katse tuntui omituiselta.