Ratsumestari katsoi ystäväänsä tutkivasti.
— Sanoiko hän sinulle mitään?
— Sanoi kyllä, sanoi mitä tiesi. Sattumalta minä tiesin hiukan enemmän kuin hän. Läksin hänen luokseen siinä varmassa aikeessa, että nyt panen hänet kertomaan kaiken. Olen koettanut ennenkin, mutta hän ei ole suostunut. Tyttö parka, hänellä on ollut kauheat ajat.
Ratsumestari käveli edestakaisin levottomana.
— Minulle hän ei ole virkkanut mitään, mutisi hän.
— Ei, ja yksinomaan sinun tähtesi, jota hän on rakastanut ja vieläkin rakastaa. Olosuhteet ovat saattaneet hänet epätoivoon. Raskain mielin hän luopui sinusta. Jos vanha eversti Holger olisi saanut määrätä, ei mitään välirikkoa olisi tapahtunut, mutta tyttö itse tahtoi sitä.
— Hän itsekö? kysyi ratsumestari silmät pystyssä.
— Niin, hän itse, ja juuri sinun asemasi tähden.
Rye istuutui tuolille vastapäätä ystäväänsä. Näkyi selvään, että hän koetti kaikin voimin hillitä liikutustaan.
— Minusta tämä käy yhä arvoituksellisemmaksi, sanoi hän. — Mutta nyt sinä siis tiedät kaiken, ja nyt minä tahdon tietää totuuden yhtä järkähtämättömästi kuin sinä mennessäsi Dagnyn luo. Ovi on kiinni. Sinä et pääse ulos, ennenkuin olet kertonut minulle kaiken.