— Hän kuoli, sanoi Krag.
Seurasi vaitiolo, kiusallinen hiljaisuus. Miehet katsoivat toisiinsa.
— Silloinko juuri? kysyi Rye.
— Silloin.
— Mieskö surmasi hänet?
— Niin.
— Hyvä jumala! Miksi?
Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.
— Kuka sen tietää, sanoi hän. — Se oli hirveä juttu. Mies, Dagnyn isä siis, tuomittiin kuolemaan. Mutta rangaistus lievennettiin elinkautiseksi vankeudeksi. Hän kamppailee nyt viimeisiä päiviään. Mutta ennenkuin hän astui elävältä hautaansa, vankilaan, tuli hänen monivuotinen ystävänsä Holger ja nosti hänen hartioiltaan raskaan taakan ottamalla luokseen hänen lapsensa. Holger lupasi ottaa tytön omaksi lapsekseen ja pitää tapahtuman ankarasti salassa. Onneton mies ajatteli, että jos Holger ottaisi tytön ainoastaan kasvatikseen, niin lapsi ennemmin tai myöhemmin tahtoisi saada tietää, ketkä hänen todelliset vanhempansa olivat, eikä silloin kannattaisi koettaa peitellä häneltä totuutta. Jotta tyttö paran nuoruus säästyisi sellaiselta varjolta, lupasi Holger kunniasanallaan säilyttää salaisuuden.
Mutta sitten eräänä päivänä ilmestyy tänne tuo roisto vanhoine papereineen. Hän oli asianajajan poika, miehen, joka aikoinaan oli ollut tekemisissä Dagnyn isän kanssa ja joka siten oli päässyt osalliseksi juttuun. Hän oli tunnoton keinottelijatyyppi. Olen saanut tietooni, että hänen kerran oli pakko karata Amerikkaan erään häpeällisen vekselijutun johdosta. Isänsä kuoltua hän tuli takaisin. Mutta tuolla rajattomien mahdollisuuksien maassa hän lienee oppinut, miten voi käyttää hyödykseen asiapapereita, joista riippuu kokonaisen perheen onni ja menestys.