— Oma asiansa!
— Tuokaa se hänelle sitten, sanoi ratsumestari. — Menkää hakemaan
"Eeva" ulos.
Pehtori lähti talliin renkien seuraamana. Ratsumestari, Krag ja hänen apulaisensa jäivät kolmisin.
Asbjörn Krag käveli maltittomana edestakaisin piesten ratsupiiskalla kumitakkiaan. Aurinko oli nyt noussut taivaanrannan yli, ja hämärä oli väistynyt kirkkaan aamuvalon tieltä. Usva tupruili joen yllä kuten pöly maantien yläpuolella. Mutta taivas oli pilvetön. Ratsumestarin sana oli käyvä toteen, kaunis ilma oli tulossa.
Rye ei oikein tiennyt mitä sanoa. Hänen mielestään Asbjörn Krag käyttäytyi enemmän kuin kummallisesti. Mutta hän luotti ystävänsä viisauteen; hän uskoi, että murhaaja piileksi täällä jossakin ja että Asbjörn Krag oli jollakin selittämättömällä tavalla päässyt lymypaikan perille. Luultavasti murhaaja jätti tyyssijansa päivän koittaessa. Aika oli siis käsissä. Krag odotti joka silmänräpäys murhaajan ilmestymistä, ja varmuuden vuoksi hän tahtoi pitää hevosen valmiina, ettei roisto pääsisi karkuun. Niin täytyi asianlaidan olla, päätteli ratsumestari.
— Saat olla aika taitava, sanoi hän, jos mielit hallita "Eevaa".
Laitumella ollessaan se on sävyisin olento maan päällä, mutta annas kun
se tuntee ihmisen selässään, silloin sen kurissapito kysyy taitoa.
Tiedätkö, paljonko olen siitä maksanut?
Krag oli juuri vastaamaisillaan jotakin, kun poliisiapulainen ensi kerran puuttui keskusteluun.
— Kuusituhatta viisisataa kruunua, sanoi hän.
Ratsumestarin silmät lensivät suuriksi.
— Oikein. Mutta mistä te sen tiedätte? Olenko puhunut teille siitä?