— Sen teki eräs hyvin harvinainen seikka, tai oikeammin sarja seikkoja. Olihan ensinnäkin kummallista, että sekä eversti että asianajaja oli lyöty maahan aivan samalla tavalla. Molemmat olivat yrittäneet paeta, mutta onnistumatta, ja molemmilla oli samanlainen sadetakki yllään, juuri tuollainen ruskeankeltainen kuin minulla äsken. Se välähti mieleeni ja tuntui omituiselta.
Sitten istuin tuolla huoneessa ja mietin asiaa tarkemmin. Tulin ajatelleeksi, että sinä juuri samaan aikaan, kun everstin päälle hyökättiin, olit puhellut Dagny Holgerin kanssa. Olit antanut hevosesi kuljeksia vapaana; ethän tiennyt muuta, kuin että "Eeva" oli sävyisin eläin maailmassa.
Hevonen käyskenteli syömässä juuri sillä kohtaa, missä Holgerin päälle hyökättiin. Ajattelin haavaa, joka oli everstin päässä. Tuolla lailla — minä tuumin — hevonen survaisee etujaloillaan. Ja kun me sitten seisoimme asianajajan ruumiin ympärillä, panin merkille, että hevonen kävi laitumella siinä lähellä, ja pehtori kertoi minulle, että siellä se tavallisesti oleskeli. Silloin ei ollut juuri epäilystäkään enää, mutta varmuuden vuoksi sähkötin kuitenkin Kristianiaan. —
Nuori apulainen, joka oli mielenkiinnolla kuunnellut Asbjörn Kragin kertomusta, nyökkäsi ymmärtävästi.
— Ja minä läksin heti ottamaan selkoa, mistä ratsumestari oli hevosen ostanut, sanoi hän. — Sentähden tässä äsken niin tarkkaan tiesinkin, että se oli maksanut kuusituhatta viisisataa kruunua.
Asbjörn Krag ojensi ratsumestarille paperin, jonka oli ottanut salkusta.
— Siinä on kauppakirja, sanoi hän. — Tunnetko sitä?
Ratsumestari silmäili paperia.
— Tunnen, sanoi hän. — Tuossa on nimikirjoitukseni.
Asbjörn Krag jatkoi.