— Ihmetteletkö?
— Ihmettelenkö! puuskahti ratsumestari. — Minä en ymmärrä rahtuakaan!
Asbjörn Krag osoitti särjettyä ikkunaa.
— Minä ymmärsin heti, sanoi hän, että hevonen oli särkenyt ikkunan. Sirpaleissa näkyvä veri osoitti, että eläin oli sen tehnyt. Sillä jos väkevä mies sen olisi tehnyt kädellään, olisi verta varmasti juossut enemmän.
— Mutta ethän aikone uskotella, että "Eeva"…? Asbjörn Krag nyökkäsi.
— "Eeva" juuri on hyökännyt vanhan everstin päälle, sanoi hän, ja "Eeva" on myös tappanut asianajajan. Sääli, että olet maksanut niin paljon siitä hevosesta. Nyt sinun täytyy ampua se. Mutta luultavasti kannat tappion tyynellä mielellä, kun kaikki nyt kuitenkin kääntyy parhain päin.
Tuskin huomattava värähdys ratsumestarin suupielissä ilmaisi hänen sisäistä liikutustaan. Hänen ajatuksensa lensivät naapuritaloon, missä nuori tyttö istui onnettomana.
— Katsotaanpas paperia, sanoi Asbjörn Krag.
Apulainen ojensi hänelle salkun, ja hän avasi sen.
— Mikä sinut oikeastaan johti siihen ajatukseen, että hevonen oli murhaaja? kysyi ratsumestari.