— Avant, "Eeva"! huusi apulainen uudestaan. Ja korskuen teki hevonen uuden hyökkäyksen, mutta raippa ajoi sen samalla tapaa takaisin. Ja silloin osat vaihtuivat. Nyt ei hevonen enää ollut hyökkääjänä, vaan Asbjörn Krag, joka viuhuvin raipoin ajoi sen tallinovea kohden. Siellä sen ottivat kiinni pehtori ja pojat, jotka perin kummissaan ympäröivät sen.
Ratsumestari juoksi esiin ja kävi Asbjörn Kragia käsivarteen.
— Mitä herran nimessä tämä merkitsee? kysyi hän.
— Se merkitsee, vastasi Asbjörn Krag osoittaen "Eevaa", — se merkitsee, että tuossa on murhaaja meidän silmäimme edessä.
— Murhaaja? pääsi moniääninen kummastuksen huudahdus.
— Niin, sanoi Asbjörn Krag. — Murhaaja ei ole kukaan muu kuin "Eeva". Valitan, etten voi vangita sitä. Meillä ei ole rikoslakia hevosia varten.
Salapoliisi heitti sadetakin yltään.
— Ja nyt, sanoi hän katsoen hymyillen taivaan pilviä, — nyt luulen, ettei taida sadetta tullakaan. Tästä saat takaisin sadetakkisi, hyvä ystävä. Pehtori on kai hyvä ja vie hevosen paikalleen. "Eevan" tarvitsee rauhoittua säikähdyksen jälkeen.
Asbjörn Krag pisti kätensä Ryen kainaloon ja meni hänen kanssaan sisälle. Apulainen seurasi heitä. Hän oli ottanut salkkunsa maasta.
Kun herrat olivat istuutuneet Ryen työhuoneeseen, kysyi Asbjörn Krag: