— Mitään jälkiä ei näkynyt.
— Todellakin? Mutta onhan maa siellä savista, vai miten? Onko paikka suljettu?
— Ei.
— Mutta sallikaahan minun sitten…, sanoi Krag innokkaasti. —
Minulla ei todellakaan ole halua enää viipyä tässä kuulustelussa,
Minulla on muita asioita toimitettavana, jos mielin päästä mihinkään
selvyyteen tässä jutussa. Minä lähden Holteen.
Puheenjohtaja tuijotti hetkisen salapoliisiin. Liekö nuoreen mieheen vaikuttanut Kragin varma esiintyminen vai hänen suuri maineensa — oli miten oli, hän kokosi paperinsa ja sanoi:
— Minä lähden mukaan. Jatketaan kuulustelua myöhemmin.
— Nyt meillä on oikea vauhti, sanoi Krag hyvillään. — Ja nyt voin sitäpaitsi mielelläni myöntää…
Tuomari katsoi häneen tarkkaavaisena.
— Voin myöntää, sanoi salapoliisi, että olette oikeilla jäljillä, mitä kirjeeseen tulee. Minä uskon, että kirje voi auttaa meidät johonkin. Mutta väitän edelleenkin, ettei se ole ratsumestarin kirjoittama.
Lautamiehet ja pöytäkirjuri olivat yhtä ymmällä kuin ratsumestarikin tämän äkillisen käänteen johdosta. Mutta kaikkiin vaikutti Asbjörn Kragin into mukaansatempaavasti. Salapoliisi oli painanut leimansa asiaan. Siihen oli tullut vauhtia. Nyt ei enää seisottu vihreän pöydän ympärillä lavertelemassa. Heti kun tuomari oli karistanut yltänsä raskaan arvokkuuden, tuli häneen luonnollinen toimintahalu, joka vaikutti miellyttävästi. Hän kulki Asbjörn Kragin rinnalla tietä pitkin. Ratsumestari ja pöytäkirjuri tulivat vähän jäljempänä.