— Tietääkseni kahden penikulman alalla ei ole ratsuhevosta muilla kuin kolmella henkilöllä, nimittäin everstillä, hänen tyttärellään ja minulla. En ainakaan tunne muita.
— Hyvin merkillistä, mutisi Asbjörn Krag. — Jos tässä on tapahtunut murhayritys, on murhaaja ollut hevosen selässä.
SEITSEMÄS LUKU.
Dagny.
— Oletteko ihan varma, kysyi Asbjörn Krag toistamiseen, että eversti läksi ulos jalkaisin?
— Se on täysin todistettu, vastasi varatuomari. — Hänen hevosensa oli tallissa, kun hänet tuotiin kotiinsa.
Asbjörn Krag mietti. Sitten hän alkoi hiljaa vihellellen uudestaan tutkia maaperää. Tie oli savinen, puolimärkä. Siinä näkyi selvästi hevosen kavioiden jälkiä. Mutta kun tietä käytettiin hyvin paljon, saattoi sen nojalla tuskin tehdä mitään johtopäätöksiä.
Asbjörn Krag tarkasteli niittyä ja erittäin huolellisesti sitä paikkaa, mistä eversti oli löydetty.
Tavallisen ihmisen mielestä olisi näyttänyt mahdottomalta löytää mitään jälkiä tuosta ruohokosta ja kovaksi tallatusta maankamarasta, mutta salapoliisin into tuntui osoittavan, että hän näki siinä enemmän kuin muut.
Sillaikaa kun hän teki tarkastustaan, keräytyi paikalle joukko uteliaita. Ne olivat lähiseudun ihmisiä, muutamia talonpoikia, jotka merkkitapauksen johdosta olivat ottaneet loman koko päiväksi ja pukeutuneet pyhävaatteisiinsa, pari puotipoikaa, kauppias itse ja eräs hänen tuttavansa, joka näytti koulunopettajalta, sekä muutamia tyttöjä. Huhu salapoliisin saapumisesta oli jo ehtinyt levitä.