Asbjörn Krag nousi maasta ja meni ratsumestarin luo, joka oli jäänyt seisomaan yksikseen ja katseli tyynesti asian menoa.
— Siitä on pitkä aika, kun olen tehnyt tutkimuksia tällä tavoin, sanoi salapoliisi hymyillen. — Tällainen intiaanimainen ryömiminen ja jälkien hakeminen kuuluu ammoin menneeseen aikaan. Mutta joskus täytyy vielä turvautua alkuperäisiin keinoihin.
— Oletko löytänyt mitään? kysyi ratsumestari.
— Enpä erityistä. Joitakin pikkuseikkoja olen sentään pannut merkille. Sen verran voin sanoa, että olen nähnyt jotakin, jota tuomari ja nimismies eivät ole nähneet.
— Kauanko tätä tutkimusta kestää? kysyi ratsumestari hieman kärsimättömästi. Häntä ilmeisesti vaivasivat nuo monet silmät, jotka tarkastelivat häntä.
— Kohta se päättyy, vastasi Krag. — Sinun läsnäolosi ei muuten ole ensinkään välttämätön.
— Sepä hyvä, vastasi ratsumestari huomattavasti keventynein mielin. —
Sitten menenkin kotiin. Minä en viihdy näiden ihmisten parissa.
Toivoisin olevani sadan penikulman päässä täältä.
— Mene sinä vain, minä tulen tunnin kuluttua.
— Silloin ehkä tuot hyviä uutisia tullessasi.
— Toivokaamme sitä, vastasi salapoliisi vakavasti. — Ainakin tuon uutisia. Mutta ennenkuin lähdet, täytyy sinun luvata minulle eräs asia.