— Kyllä, sanoi nuori nainen miltei itkemäisillään, — mutta käsialaa en tunne.
— Hyvä neiti, minä en usko teitä. Tämä kirje on jonkun kolmannen kirjoittama. Tämä kolmas meidän täytyy saada käsiimme, muuten käy hullusti. Muuten ratsumestari Rye joutuu mitä suurimpaan vaaraan.
— Luuletteko minun sitten valehtelevan?
Asbjörn Krag vastasi aivan levollisesti:
— Luulen, neiti.
Dagny nousi.
— Ennenkuin lähden, sanoi Asbjörn Krag, tahtoisin mielelläni huomauttaa, että asia voi milloin tahansa ja perin helposti kääntyä sille kannalle, että ratsumestari Ryen pelastus riippuu yksinomaan siitä, että te puhutte avoimesti. Ivar itse ei sano mitään, siitä saatte olla vakuutettu. Suokaa minun vielä kysyä: milloin viimeksi tapasitte Ivar Ryen?
— Eilen kello puoli neljän tienoissa.
— Ratsainko hän oli?
— Ei, hän ei ollut ratsain. Enkä minäkään. Me puhelimme tienhaarassa kartanon pohjoispuolella.