Herkules Omphale kuninkaattaren palveluksessa.
Katumus jo kauhistava Särki sankarin sydäntä, Siitä kun hän kurja oli Kumppaninsa kuolettanut. Huolissansa uurti uros Pappikuninkaiden luona Puhdistusta pyytämässä Murhatyönsä tehtyänsä. Niistä oli nimituten: Peleys, Pylos saaren pappi, Toinen taase Hippokoon Spartan kanpungin kuningas. Kolmas, kuningas Deiphobos Amyklestä antoi viimein Herkulelle huolivalle Lohdutusta laupiasti. Murhan tautta murehtien Kääntyi uros kipeäksi, Mutta meni vielä vaivoin Pyhän Pythian puheelle. Pyhä impi ilmoittava Muisti muinaisen metelin Eikä aijo antamahan Ennustusta ensinkänä. Sankarimme kantoi silloin Kultakattilan kedolle Sekä laittoi sinne sitte Omituisen Orakelin. Delphin temppelin jumala, Aina ankara Apollo, Waati häntä siitä syystä Kahenkynnen kahakkahan. Mutta tällöin tuli toki Ukon-kynsi kolmanneksi, Jonka Jupiter jumala Wiskas' veljesten välille. Sitte saapi sankarimme Toki tämän ennustuksen; "Et sä uros ennen taida Tulla aivan terveheksi, Kun sä orjana oleksit Kolme vuotta kokonansa, Eli ellet Eurytolle Heitä hintarahojasi." Tauti kuritti kovasti Herkulesta hankkimahan Terveyttänsä takasi, Waikka vielä vaikeammin. Mnuan mainio Omphale, Lydian leskikuninkaatar, Tarjos' kuunetta tuhatta Hopeeruplissa hänestä Sekä sai nyt sankarimme Orjaksensa ostamalla, Mutta orjan hinta meni Ensimältä Eurytolle, Joka jätti hinnan heti Poikansa perillisille, Siitä syystä kun ne kurjat Olivat nyt orpanoita. Omphalelle ollessansa Tuli uros terveheksi Sekä kävi sieltä jaloin Melskehissä melkosissa. Kekropien vorokansa Epheso'n on edustalta Käväsi hän kopsimassa Kurikallansa kumohon. Yksi ylpeä Syleos Wietti viinatarhohinsa Matkamiehet muukalaiset Tarhan työtä tekemähän, Mutta maksoi matkamiehen Päiväpalkan iltamassa Miekallansa mutkimalla, Tapparalla tappamalla. Herkules hotasi häntä Lapiolla lapaluuhan, Niin että se nurin niskoin Kuntsahti nyt kuoliaksi. Kiskoi sitte sulin käsin Wielä viinaturhastaki Wiinamarjapuut ja pehkot Jokahisen juuriltansa. Mutta vielä oli muuan Lytierses Lydiassa, Joka vanha voro oli Rosvojoukon johdattaja. Sankarimme tappoi tämän Johdattajan joukkonensa Sekä viskoi vorot vielä Kosken kovan kuohumahan. Koska kuninkaatar keksi Urohomme uljahaksi, Otti hän sen orjan töiltä Hovihinsa huviksensa. Herkulespa herkesi nyt Aivan akkojen varahan Waimoväen vaattehissa Wärttinätä vääntämähän. Uros kertoi ketrulina Naikkosille nauraville, Missä hän on miilustanut Koko elinkautenansa; Kuinka hän on kukistanut Metsän pedot pahimmatki, Kuljetellut Kerberosta Sekä Surmanki sitonut. Mutta koska kolme vuotta Oli mennynnä ohitse, Heitti Herkules hitolle Wärttinätä vääntämisen Sekä otti Omphalelta Taljatakkinsa takasi, Heitettyänsä hänelle Kultakorut kulmiltansa. Jupiterin julma poika Oli uljas uudellensa Sekä lähti sotimahan, Kostajana kulkemahan.
Herkules uudellensa uro-töillä.
Paitsi monta muuta miestä, Joita kohti kosto kävi, Oli Laomedon ensin, Josta jo on juteltuki. Tämä Trojan rakentaja Sekä kuuluisa kuningas Antoi ensin veen emännän Rakennella rantaselle Kivimuurin mahottoman Wihollistansa vasten, Mutta jätti maksamatta Wanhan veen emännän vaivat. Waan se vanha veen emäntä Laittoi meren mustan mörön Trojan maalle marrimahan, Kostajana konkimahan. Meren mörkö musta murri, Peto peivelin näköinen, Saattoi suurta surkeutta Joka jumalainen päivä. Laomedon laittoi viimein Ennustusta etsimähän Tuolta Delphin temppelistä Pyhän immen istuimelta. Pyhä Pythia puheli Tällä tavalla sanoen; "Peto paha marri maalle Muurin tekopalkan tautta; Mutta menevi merehen Toiste tulemattomaksi, Jahka joku jalo neiti Syöksetään sen syötäväksi." Koska Laomedon kuuli, Että peto pakeneisi Trojan maalta marrimasta, Jos se saisi jalon neien. Kutsutti hän koko kansan Tulemahan tuumimahan, Mistä joku jalo neiti Saataisihin pedon suuhun. Kun ei kukana nyt muuten Pannut lastansa pedolle, Päätettihin viimein panna Arpa-liput liikkehelle. Joka jalon neien nimi Pantiin pienelle lipulle, Liput sitte lippahasen, Waskisehen vakkasehen. Muuan liikutti lipasta, Waskikantta vaaputteli, Jotta liput liikkuisivat Arpavakan kannen alla. Pikku poika otti sitte Yhen lipun lippahasta, Siinä seisoi "Hesione", Kuninkahan kannis tytär. Hesione heitettihin Kalliohon kytkettynä Meren mörön syötäväksi, Waikka kuningas valitti. Laomedon keksi laivan Tällöin toki tulevaksi Sekä siinä sankarimme, Uljahimman urohista. Tämä oli tulemassa, Kotihinsa kulkemassa, Neitokansan napinasta Kultakannattimen kanssa. Kuningas huuti huilotteli Herkulestä hädässänsä Tulemahan tytärtänsä Pelastamahan pedolta. Uros tappoi tämän pedon, Päästi tytön pälkähästä Siten kun on kerrottunna Tuolla toisessa tarussa. Mutta kun ei kuningas nyt Heittänynnä Herkule'lle Sotahepojaan hyviä Waikka vannoen lupasit; Lähti uros uhkaellen Poies päästöpalkattansa, Mutta tuli toisen kerran Kostajana kauheana. Sankaria seurasi nyt Kuusi suurta sotapurtta Sekä niissä sotioita, Miehiä mitä paraita. Näistä sotasankarista Oli Telamon ovelin, Jolle Hesione joutui Tapeltua toveriksi. Tultuansa Trojan maalle Heitti Herkules vahiksi Sotalaivojensa luokse Oikleonin, oiva miehen; Mutta Laomedon laittoi Sinne suuren sotajoukon, Joka sorti surkeasti Wäkevätki vahtimiehet. Kuninkahan kansa oli Tulemassa jo takasi, Mutta silloin syttyi sota, Kiihtyi kauhea kahakka. Sankarimme sotaväki Kierti kuninkahan kansan Sekä tappoi tanterelle Joka miehen myttyrähän; Kävi kohti kaupunkia, Murti Trojan muurin rikki, Mutta Telamonpa meni Ensi miesnä muurin yli. Toki toisena urosna Juoksi Herkules jälestä, Mutta alkoi ajatella Kumppania kadehtien; "Nyt mä neän ensikerran Jälemmäksi jääneheni, Mutta mull' on vielä miekka Sekä kostava kurikka." Sitä siinä ajatellen Tempasi hän tupestansa Murhamiekan hirvittävän Tappaaksensa Telamonin; Mutta koska tämä keksi, Että uros uhkaeli, Alkoi hän nyt ahkerasti Koota kiviä kadulta. Koska Herkules havaitsi Hänen kiviä kokoovan, Kysäsi hän kummeksien; "Mitä sinä siinä laait?" Silloin sanovi Telamon Tällä tavoin taitavasti; "Uutta uhri-alttaria Sulle voiton sankarille." Koska Herkules havaitsi, Että Telamon ei tahdo Wiedä voittoa häneltä, Lauhtuvi hän lempeäksi. Sittämöiten sotivat he Wieretysten veljeksinä Sekä saivat valtahansa Kuninkahan kansoinensa. Kuninkahan poika-parvi Kaatui tässä tappelussa, Paitsi Podarkes niminen, Joka joutui Herkule'lle. Pedosta pelastamansa Kuninkahan kuulun tytön Hesionen heitti uros Telamonin toveriksi. Tyttö heitti Herkule'lle Kultakorut kaulaltansa Weljensä vapahtimeksi, Podarke'n pelastimeksi. Priamos pantihin pojalle Siitä syystä nyt nimeksi, Jolta sitä joka kansa Kutsui Trojan kuninkaana. Siten loppui Laomedon, Walapattoinen pakana, Waikka kerran kerskaellen Herkulesta herjaeli. Sillä lailla liehuttua Lähti uros laivoinensa Meren vettä viilemähän, Kotihinsa kulkemahan. Mutta meri meuruaapi Junon käskystä kovasti, Kunnes Jupiter jumala Käänti kaikki tuulen kourat. Wiho viimein päästyänsä Kreikan maalle mahtavalle Laittoi uros Olympian, Kuulun kilvoittelo paikan. Isä, Jupiter jumala, Tuli tänne taivahasta Poikinensa painisille, Kera Herkule'n kisahan. Kun ei Jupiter jumala Piisannuuna pojallensa, Kiitteli hän Herkuleksen Jumalallista jaloutta. Waan ei Herkules herennyt Olemaan Olympiassa, Mutta meni kostamahan Pykos saaren Peleystä, Joka muinoin hääti häntä Poies puhdistamatoinna, Waikka kohta katuvaisna Murhatyönsä tehtyänsä. Herkulespa hävitti nyt Kuninkahan kaupunginki Sekä häntäki hotasi Kostavalla kourallansa. Tappoi sitte tappelussa Peleyksen poika-parven, Josta hälle oisi ollut Kymmenkunta kostajia. Mutta vielä oli muuan, Jota kohti kosto kävi, Nimituten Hippokoon, Spartan kaupungin kuningas. Herkules ol' hänelleki Wielä siitä vihoissansa, Kun se kanssa hääti häntä Poies puhdistamatoinna. Pylosta palattuansa Hankki uros uudellensa Hyvin suuren sotajonkon Tätä vihollista vasten. Hippokoon keksi kohta Sankarimme sotajoukon Sekä tuli tappeluhun Suuren sotaväen kanssa. Herkuleksen kumppalista Kaatui kuningas Kepheos Koko kaksikymmenisen Poikaparvensa keralla; Mutta kostajan kurikka Teki tällöinki tuhoa, Sillä Hippokoon kaatui Koko poika-parvinensa. Sitten oli sota vielä Kahta mointa kauheampi, Siinä soturit sotivat Wiimeiseltä vimmatuina. Tässä kahakassa kaatui — Paitsi monta muuta miestä — Sankarimme soturista Wielä veljensä Iphikles. Mutta Herkulespa mätki Kurikalla kauhealla Wiholliset viimeiseltä Joka kynnen kyntsällensä; Woitti sitte valtahansa Koko Spartan kaupunginki, Jonka hän nyt heti jätti Tyndareykselle takasi. Tällä tavoin tuli tämä Wielä valta-istuimelle, Jolta hänet Hippokoon Oli syyttä syöstänynnä.
Herkules ja Deianira.
Monta muuta uro-työtä Tehtyänsä tuli uros Esinnä Etoliahan Kalydonin kaupunkihin. Oineys oli Kalydonin Kanpungissa kuninkaana; Deianira taase tämän Kuninkahan kuulu tytär. Tämä tyttö, kaunis kukka, Kärsi sitä surkeutta, Että hällä oli eräs Kumman kaltainen kosija. Deianira eli ensin Pleyronin kaupnngissa, Jossa oli oppihuone Knninkaiden tyttärille. Täällä alkoi Akeloos, Wanhin virran haltioista, Kolmellaisna kosijana Tätä tytärtä kosia. Deianira kulki kerran Kaunokumppaliinsa kanssa Puolipäivän paistaessa Tyynen virran vierymätä. Koska Akeloos keksi Kaunokaisen kulkevaisen Syttyi hänen sydämensä Rakkaudesta rähinästä; Mutta kun hän kumminki jo Oli ihan ikivanha, Alkoi hän nyt aprikoida, Tokko tyttö tulis' hälle, Jos hän vanhana vatuisna Koitteleisiki kosia, Waikka kohta hänki kuului Jumalien joukkiohon. Siitä syystä sukeusiin hän Walkoiseksi vasikaksi Sekä käydä keikutteli Tyttöparven tienoille. Koska neitoset näkivät Wailan valkosen vasikan, Joka heille hyvillänsä Ystävänä ynähteli; Kahittivat ne nyt kaikki Juoksemalla joutuisasti Sitä silitteleämähän Tahi taputtelemahan. Deianira sanoi silloin Mullin kaulassa kamuten; "Woi! jos minä saisin sinun Ihanaisen itselleni." Mutta mullipa mölähti Siihen selvillä sanoilla; "Kyllä sinä saatkin minun, Jahka minä saanen sinun." Siitä neiet säikähtivät Sekä pötkivät pakohan Tätä heti tätillensä Kummastellen kertomahan. Mutta Akeloos muuttui Härän haamusta takasi, Loihe lohikäärmeheksi, Sinisuomu-selkäiseksi; Tuli sitte toisen kerran Deianiran tienoille Suomuisena sulhaisena, Wiekkahana vonkurana. Deianira näki toki Sen jo pitkän matkan päähän Sekä arvaten asian Pötki paikalla pakohon. Eikä jäänyt ensinkänä Koko oppikaupunkihin, Mutta pyrki heti poies Kalydonin kaupunkihin. Akeloos arvasi nyt, Minne tyttö oli mennyt, Sillä hän ei nähnyt sitä Muiden neitien muassa. Madon haamnn heitettyä Arvelee Akeloos, Mimmoisena hän menisi Kolmannesti kosimahan. Meni ruoja viho viimein Muuten miehen muotoisena Mutta hällä oli härän Paksu pää ja suuret sarvet. Kun se sulho poika kulki Kalydonin kaupungissa, Niinpä koko kansakunta Piti häntä perkeleenä. Kaikki vahit karkasivat Porttiin pielistä pakohon, Kun ne keksi kummitoksen Heitä kohti kahittavan. Tällä tavoin tuli tämä Kenenkänä kieltämättä Kuninkaalle kertomahan, Mikä hän ol' miehiänsä. Waikka kuningas nyt kuuli, Että sarvipäinen sulho Oli muuan muinoisesta Jumalien joukkiosta; Ei hän ensin ajatelet Panna tälle tytärtänsä, Sillä tämä sulho näytti Pahulaista pahemmalta; Mutta pelkopa pakotti Oineystä olemahan Kosijalle kohtelias Tässä tilaisuudessansa. Akeloos ajatteli Sekä luuli jo lujasti, Ett'ei sitä sankaria Tule tämän ilman alta, Joka tällöin taisi tulla Hälle hangoitteliaksi; Mutta hänen miettiessä Tuli Herkules hovihin. Sankarimme oli saanut Kerran kuulla kiitettävän Tämän kuninkahan tytön Ihmeellistä ihanuutta. Kun ei hällä kuitenkana Ollut muuta morsianta Sittämöiten kun Megara Jäi Jolan toveriksi; Alkoi hän jo ajatella, Että hän nyt ehkä saisi Tästä kuulusta tytöstä Deianirasta toverin. Hänp' on otti olallensa Nemean jalopeuran nahan, Nuoliviinen niskoillensa, Jousen jäykän kynkkähänsä; Koppoi vielä kourahansa Kuparisen kurikkansa Sekä lähti semmoisena Koreata kosimahan; Sillä hällä oli siitä Ennakolta entehensä, Ett'ei mointa morsianta Saada aivan sulin käsin. Koska Akeloos keksi Sotasankarin tulevan, Puisteli hän härän päätä, Härän hammasta hiasi; Sillä hälle syttyi heti Musta ave aivohonsa, Että tämäkin tulee Kaunokaista kosimahan. Akeloos arvasiki Seikan aivan säntillensä, Sillä sankari kysäsi Kuningasta kumartaen; "Heitätkö sä Herkule'lle Deianiran tyttäresi Poleseksi puolisoksi, Kainaloiseksi kanaksi?" Oineys rukka oli silloin Sanan suuhun saamatoinna, Sillä sarvipäisen silmät Katselivat karsahasti; Mutta kun hän katselee Sankarin sota-aseita, Näytti nuija sekä nuolet Kostavaisilta koneilta. Jos hän lapsensa lupaisi Herkule'lle herttaiseksi Oisi Akeloos ollut Hälle siitä suutuksissa; Tahi jos hän taas sen jätti Akeloon armahaksi, Oisi Herkule'lla ollut Kovin kostava kurikka; Jos hän käski kumpaisenki Morsiametta menemähän, Oisi kumpiki kosija Koitununna kostajaksi. Tässä tarkassa tilassa, Asemassa ahtahassa, Täytyi hänen siis sanoa Kosteiden korvin kuullen; "Teit' on kaksi kosijata, Kaksi uljasta urosta, Mutta mull' on yksi tytär, Ainokainen annettava; Kumpi teist' on ovelampi, Painin-lyönnissä parempi, Sep' on sulho saakohonki Deianiran toveriksi." Kumpainenki kosijoista Tyytyi tähän tuomiohon, Siinä sarvipääkin sulho Toivoi toki voittavansa. Kuningas ja kuninkaatar Toivat tällöin tyttärensä Katsomahan kosijoiden Kaksin-kimppu kahakkata. Koska tämä neiti nuori, Impi ihmehen ihana, Deianira näki näiden Sulhaistensa silmäykset; Kajahtivat kasvot ensin Liki lumivalkoisiksi, Mutta muuttuivat jo heti Ruusunkukan kaltaisiksi; Siinä tämä tyttö parka Säikähti nyt sarvipäätä, Mutta katsoi mielellänsä Herkulesta hempeätä. Nämä immen ihanaisen Punaposket purppuraiset Kehoittivat kosijoita Panemahan parastansa. Herkules jo heilutteli Kurikkata kauheata, Jousen jänsi järähteli, Nuolet kiiti nopeasti; Mutta sarvipäisen sulhon Niska kesti nuijaroia Eikä nuoletkaan nopeat Pystyneet härän päähän. Akeloos alkoi silloin Sarvillansa survimalla Saada sankarin sivuhin Kuolettavia koloja. Tällöin tuli tappelusta Soturien sylipaini, Jok' ei ollut lasten leikki, Poikasien painin-lyönti. Kumpainenki koki toista Käsivarsin varnistella Tahi paiskata pahasti Jalkakammilla kumohon. Hiki juoksi jo jokina Pitkin kinttuja pirisi Painin-heittäjien päistä, Jäsenistä jäntevistä. Kumpainenki kahistaja Ähki, puhki, älähteli, Niin kun pahan pieksettävät Tauvin kourissa kovissa. Wiho viimein voitti toki Jupiterin jalo poika Sekä paiskata päräytti Sarvipäisen pitkällensä. Tämä muodostui nyt muuksi, Loihe lohikäärmeheksi, Mutta Herkulespa muisti Lohikäärmehen lumoja, Sekä oli sulin käsin Kuristaa sen kuoliaksi, Ellei tämä ennättänyt Taase muuksi muotostua. Akeloos ahdistettu Muuttui mustaksi häräksi, Jolla oli suuret sarvet Sekä sangen suuret silmät; Mutta Herkules havaitsi, Mistä musta mulli marri, Sekä tarttui tanakasti Sonnin sotakeihäsehen, Josta kerran kiepsahutti Hangoittelevaisen härän Pitkin sotapenkerettä Kolmin kerroin kivikkohon. Sankarille jäi se sarvi Katkenneena kourahansa, Josta mullin muljasilmän Pyörähytti pyllyllensä. Tällöin täytyi Akeloo'n Tunnustaa jo tapanneensa Sekä armoa anoa Herkulelta hädässänsä; Sillä hän ei sarvipuolla Sinä ilmoisna ikänä Tainnut tulla ennallensa Härän haamusta takasi. Silloin sanoi sankarimme, Wirkki voiton-ruhtinaana; "Lupaatko sinä lujasti, Wahvistatko valallasi, Ettet ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana, Minun mieltäni pahoita Ilveilläsi ilkehillä?" Akeloos sanoi siihen, Härän huulilla vokelti; "Minä lupoan lujasti Walallani vahvistaen, Etten ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana, Sinun mieltäsi pahoita Ilmeilläni ilkehillä. Minä annan mielelläni Morsiamen mennä sulle, Mutta anna sinä mulle Suuri sarveni takasi!" Uros kiusasi uhalla Sarvipäistä sulhaismiestä Tällä tavoin taitavasti Hänelle nyt haastamalla; "Kyllä sinä muuten saisit Suuren sarvesi takasi, Mutta mitäs minä pidän Wasta voiton-merkkinäni?" Akeloos sanoi siihen, Lausui tuohon tuolla lailla; "Minä annan voiton-merkin Wielä paljoa paremman; Sillä kuin mä kerran kävin Kreikan kuninkahan luona, Antoi muine Amalthea, Kuninkahan kaunis tytär, Hyvin suuren summattoman yltäkylläisyyden sarven, Jok' on aina täpö täynnä Hedelmiä hyvimpiä; Minä jätän sen nyt sulle Makeine marjoinensa, Syöös siitä sen ikäsi, Milloin mielesi tekevi; Mutta jos sä jätät mulle Sarven sarvesta takasi, Niin mä kiitän siitä sua Tuonelaanki tultuamme." Uros täytti tällöin toki Akeloo'n anomuksen, Jahka tämä jätti hälle Yltäkylläisyyden sarven. Akeloos alkoi sitte Mennä poies matkohinsa, Mutta Herkulespa meni Deianiran teivintähän. Kohta juoksi joka kynsi, Piiat, pojat, pienet, suuret, Koko kuninkaan hovissa Heille häitä häärimässä. Siitä pidot pidettihin, Wihkiäiset vietettihin, Wanhat otellen olutta, Nuoret taase tanssimalla. Siten sai nyt sankarimme Deianiran toveriksi, Mutta oli vielä muuten Hyvin huikentelevainen; Mellasteli melskehissä, Käyskenteli kähäköissä Yhtähyvin yhtenänsä Totutulla tavallansa. Armahansa asui vielä Kauvan koti-talossansa Pikkusine poikinensa, Kera Hyllus hedelmänsä. Uros uurti tänne toki Rauhan rakkahan ajoilla Herttaistansa, Hyllustansa, Lämpimästi lempimähän. Mutta melkosesta kerran Tuprakasta tultuansa Ihan yltä-ympäritse Wihollistensa verissä, Pani uros passar'pojan Pesumaljan pitäjäksi Saadaksensa somemmasti Wettä kaulan kammaskalle. Passar'poika parka piti Pesuvatia vapisten Sekä sattui kaatamahan Siitä sankarin jalalle. Uros piti poika paran Heti huolimattomana Sekä sormipaukullansa Pojan otsahan pamautti. Tuosta poika pykertyvi Pyörtyneenä pyllyllensä, Pesukuppi kumollensa, Wesilampi lattialle. Deianirakin tulevi Kammarista kahittavi Katsomahan, kuulemahan, Mitä täällä telmetähän. Passar'poika pötköttävi Aivan henki hieverinä Lattialla lammikossa, Kupin kumotun kupeella. Wiho viimein kuuluvi nyt Kerran kurkusta kurahus, Mutta siten muuttuikin Poika potkimattomaksi. Kuningas ei kuitenkana Sattununna saapuille, Niin että hän oisi nähnyt Passar'poikansa pulakan. Uros kertoi kohta kaikki Deianiralle todella, Miten passar'poika hälle Pesu-kuppia piteli, Sekä mitenkä hän sitä Kynnellänsä kopsahutti, Kun se katsomattomana Kaatoi hänen kengillensä. Deianira alkoi toki Puolisollensa puhua; "Paetkaamme poikinemme Koko isäni kotoa; Sillä koska ukko kerran Saapi tiedä tappaneisi Hovipoikansa parahan, Niin se siitä närkästyvi. Kenpä tiesi tarkoillensa, Tahi kenpä taisi taata, Tokko sinäkänä taidat Ihan ilman suuttumatta Kuulla isän iankaiken Passaristansa puhuvan Eli syyttävän sinua Tahallasi tappaneisi." Tämä neuvopa näytti nyt Herkuleestakin hyvältä, Sillä mitenkäs hän muuten Pääsi tästä pulakasta. Herkule'lla oli Hyllus, Pieni poika pullukkansa, Sekä kaunis kultaisensa Deianira toverina, Kun hän lähti kulkemahan Kalydonin kaupungista Keyks kuninkahan luokse, Tuonne Traki'n kanpunkihin.
Herkules ja Nessus.
Pakolaiset pääsivät jo Evenos virran vierymälle, Josta heidän piti päästä Wielä virran ylitsekin. Mutta täällä oli muuan, Joka kantoi kulkevia Wirran yli vikkelästi Pienen kanto-palkan eistä. Tämä kantaja katala, Kummallainan kulettaja, Oli häijy ihmis-hepo, Nessus mainiten nimeltä. Nessus oli nivuisihin Asti aivan miehen moinen, Mutta muuten alapuolin Häijy hännäkäs hevoinen. Herkules ei itse huoli Kaalaajata kantamahan, Sillä hän ja Hyllus pääsi Hyvin hänen avuttansa, Mutta maksoi yhtähyvin Kantopalkan kaunihisti, Että Nessus näppärästi Kantais' kultaista urohon. Herkule'lla oli Hyllus, Käsivarrella kökötti, Joen poikki polkatessa, Avojaloin astuessa. Nessus otti ovelasti, Keppelästi keikahutti Deianiran kynkällensä Niin kun piijun pikkuruisen; Kävi sitte källeröitti, Wirran vettä viipotteli, Kaunihine kuorminensa, Poikki joen päästäksensä; Mutta ihmehen ihanan Kannettavan kauneuspa Wimmasikin viemämiehen Suloisella suosiolla. Kaalattuansa keselle Wirran vettä vieryvätä Alkoi Nessus näpillänsä Helmuksissa haamuilla. Deianira huuti heti Hädässänsä Herkulesta, Joka Hyllusta hyväillen Oli pääsnyt mäen päälle. Uros kääntyi katsomahan, Miksi kultaisensa kirkui, Sekä näki, mitä Nessus Oli tälle tekemässä. Otti silloin olaltansa Nuoliviinestä vasaman, Jonka juonelle asetti, Jousellensa johdatteli. Nessus nousua tekevi Kaunihine kuorminensa Wirran veistä vieryvästä Rantaiselle santaiselle. Mutta myrkytetty nuoli Lenti silloin jo siristen Wäkivallan tekiähän, Selän kautta sydämehen. Deianira pääsi poies Kumman kantajan käsistä Sekä lähti luistamahan Heti luokse herttaisensa. Herkules havaitsi hänen Pääsnehen jo pälkähästä, Waan ei tällöin vielä tullut Nessusta nutistamahan; Sillä kun hän katsahtaa, Missä Hyllus mellastaa, Niin ei poikasta näkynyt Koko sillä seutualla. Herkules ei voinut häntä Pitää silloin sylissänsä, Kun hän jousta jännitteli Sekä ampui ankarasti. Mutta poika päästyänsä Oman valtansa varahan Piristikin pajukkohon Pitkin nurmi penkerettä. Keksittyänsä kultaisensa Pääsnehen jo pälkähästä Etsi Herkules nyt ensin Poikastansa pajukosta. Mutta sepä maksoi vielä Kerran hälle kaunihisti, Että hän ei ensin mennyt Nessusta nutistamahan; Sillä tämä turkanenpa Ajatteli aivossansa Wielä henki-heitoillaanki Kostoa jo kauheata. Deianira tahtoi juosta Pälkähästä päästyänsä Luokse aino armahansa, Herkuleksen herttaisensa; Mutta Nessus virkkoi vielä Kamalalla kielellänsä; "Oi sä ihmehen ihana! Kuules vielä kuolevaista! Minä kadun katkerasti Riettahasti rikkoneeni, Siinä kuin mä kurjamainen Kovin kiusasin sinua, Jotta sinun silloin täytyi Pahoin parkua käsissä, Kuin et mua kuitenkana Woinna muuten vastustella; Waan jos huolit hyvän neuvon Kaunokainen korvihisi, Muistelet sä maailmassa Hyvin mielin minuaki. Katsos kuinka kauheasti Weri virtana valuvi Sydämeni sopukoista Hienon hietikon hyviksi; Mutta minä tunnen toki, Etten tätä kauvan kestä, Sillä voimani verenä Nuolen nenästä valuvi. Jos sä sitte, kuin mä kuolen, Kuin ei veri vuodakana, Kokoat ne kokkarehet, Wiho viimeiset pisarat, Jotka silloin jähmettyvät Haavan suulle hyytyneinä, On se hyytynyt hytelmä Sulle tarkka taika-voide; Mutta pidä pimennossa, Päivän paistamattomassa, Tahi kaukana tulesta, Helteestä, hiiloksesta. Jospa sinä jolloin kulloin Kenenkänä keksimättä Pyyhit puolisosi paidan Tällä taika voitehella; Ei se elinkautenansa Huoli muita herttaiseksi, Kuni sinun kultaisensa, Ainokaisen armahansa." Saatuansa sanotuksi Kielin kavalat sanansa Kaatui Nessus nenällensä Hengetöinnä hietikolle. Deianira näki miten Weri hyytyi hytelmäksi, Sekä alkoi aprikoia, Mitä Nessus muka neuvoi. Hän ei luullut hertaisensa Rakkautta rauenneeksi, Mutta kuitenki keräsi Weren tilkat vakkaseensa. Nousi sitte nopeasti Wirran viereltä mäelle Katsomahan kadonneita Hyllusta ja Herkulesta, Jotka juuri joutuisasti, Käsitysten kaunihisti, Tulla tepottelivat jo Pajukosta palanneina. Maita, soita maleksien Kumppaliensa keralla Pääsi uros tiensä päähän Keyks kuninkaan hovihin.
Herkuleen viimeiset retket.