Tule ainoastaan ja rukoile Isää, että Hän kirkastaisi Kristuksen sinulle; niin taidat olla vakuutettu, että sinulle käy toivosi jälkeen. Sinä et taida tulla Hänen tykönsä millään otollisemmalla rukouksella, kuin että Häneltä tätä ahkerasti anot ja pyydät: sillä juuri sentähden antoi Hän Hänen käydä ulos omasta helmastansa, että Hän olisi kaikkein syntisten silmissä ijankaikkisena Hänen isällisen rakkautensa todistuksena.
49 §. Luonnollisen auringon katseleminen heikontaa silmiä, mutta jota liikkumattomammasti sinä katselet Kristusta vanhurskautesi aurinkoa, sitä valoisammaksi ja kirkkaammaksi tulee uskosi silmä. Katsele ainoastaan ahkerasti Kristusta, niin Hän totisesti tulee sinulle rakkaaksi ja sinä tahdot mielelläsi Häntä lähestyä. Pidä Häntä siis alituisessa muistossa; luo silmäsi alati Kristuksen vereen, muutoin tulet sinä jokaisen kiusauksen rajuilman ympäri kulettamaksi.
Jos sinä haluat nähdä, kuinka synnillinen synti on, oikein sitä kauhistuaksesi ja sentähden kyyneleitä vuodattaaksesi, niin älä rupea katselemaan syntiä yksinänsä (vert. §§ 19 ja 22 ylempänä), vaan katsele ensiksi Kristusta Hänen kärsimyksensä ja sovintokuolemansa muodossa [69].
Jos sinä halajat saada tietää, kuinka kauvas sinä olet ehtinyt armon koettelemuksessa, kuinka kauvas pyhityksessä, niin älä seiso ja katsele senkaltaisia, vaan luo kaikkein ensiksi katseesi Kristuksen vanhurskauteen. Katsele Poikaa, niin sinä näet kaikki; sitten vasta saat sinulle tapahtunutta armoa katsella [70].
50 §. Uskon harjoituksessa tahdotaan kyllä mielellään ensimmäistä parasta katsella, ajatellen sen auttavan, ja siten tehdään se toivon perustukseksi[71]. Mutta mene sinä Kristuksen tykö, äläkä luo silmiäsi sinulle tapahtuneeseen armoon, äläkä siihen pyhyyteen, jonka luulet itselläsi olevan, vaan syntiisi ja viheliäisyyteesi. Ei sinulla pidä olla armon koettelemuksesi ja pyhityksesi kanssa mitään tekemistä, ennen kun sinä ensin olet saanut Kristuksen näkyviin, sillä ne ainoastaan pitävät Kristuksen sinulta salattuna. Se, joka koettelemustensa kautta katselee Kristusta, hän on sen ihmisen kaltainen, joka näkee vedessä auringon liikkuvan ja häälyvän sen mukaan kuin vesi läikkyy.
Katsele sinä ainoastansa Kristusta Isänsä ylimmäisen Armon ja
Rakkauden korkealla taivaalliselta istuimella loistavana; siten näet
Hänet omassa oikeassa totisessa sanomattomassa kunniassansa.
Tosin taitaa ylpeys ja epäusko vietellä sinua katselemaan jotakin, joka sinussa itsessäsi olisi; mutta usko ei tahdo millään muotoa katsella mitään muuta kuin Kristusta yksinänsä; usko onkin, niin sanoakseni, nielevä sekä sinun pyhyytesi että sinun syntisi; sillä Jumala on tehnyt Kristuksen sekä pyhyydeksi että synniksi meidän edestämme; meidänkin pitää juuri sentähden kumpanakin vastaan ottaa Hänet (1 Kor. 1: 30; 2 Kor. 5: 21)[72]. Se, joka omaa pyhyyttänsä rakentaa, ajatellen pitävänsä sitä tarkoituksenansa ja voivansa itseänsä sillä lohduttaa, hän pystyttää suurimman epäjumalan, joka kuitenkin kerran on lisäävä hänen epäilystänsä ja peljästymistänsä. Jos sinä vaan luot silmäsi pois Kristuksesta, niin vajoot sinä, samoin kuin Pietari, samassa silmänräpäyksessä epäilykseen (Math. 14: 31).
51 §. Totiselta kristityltä ei puutu lohdutusta milloinkaan pikemmin, kuin juuri silloin, kun hän siten luopuu Evankeliumin järjestyksestä ja tiestä, että hän omassa vanhurskaudessansa peilailee itseänsä ja luo katseensa pois Kristuksen täysin kelvollisesta vanhurskaudesta; se on, hän tuntee paremmin näkevänsä yön valossa kuin kirkkaan puolipäivän paisteessa. Se hunaja jota sinä imet omasta vanhurskaudestasi, tulee kerran sinun sielullesi mitä karvaimmaksi sapeksi ja se valkeus, jonka sinä siitä lainaat vaeltaaksesi siinä, muuttuu synkimmäksi pimeydeksi.
Se on perkeleen kiusausta, kun hän yllyttää sinua jäämään armossa ja saamiesi tietojen ja koettelemustesi nojaan, niistä saadaksesi lepoa ja lohdutusta sielullesi. Sitä vastoin tulee Isä ja kuvaa sinulle sanassa uudestaan Kristuksen armon, joka on paljon rikkaampi ja jalompi, kuin sinä taidat ajatellakaan, ja joka Häntä äärettömästi miellyttää, koska Hän käskee sinua tutkistelemaan yksinänsä Kristuksen vanhurskautta, sillä mitä Hän käskee, sen antaa Hän myös. (Math. 7: 5); ja tämä on autuaallinen herätys ja liikutus sekä hiljainen kuiskaus, joka nuhtelee sinun epäuskoasi. Seuraa sinä sen pienintäkin viittausta, noudata sitä ahkerasti rukoillen ja pidä sitä verrattoman kalliina tavarana. Se on sinulle vakuutena siitä, että sinulle on vielä suurempi armo aivottu.
52 §. Kun sinä mielelläsi tahdot rukoilla, etkä kuitenkaan taida, vaan olet sentähden murheellinen ja surunalainen, katsele silloin edestäsi rukoilevaa Wapahtajaasi, joka alati rukoilee hyvää puolestasi Isän tykönä (Joh. 14: 16; luku 17; Room. 8: 34; Hebr. 7: 25). Mitä taitaa sinulta silloin puuttua? Jos sinä tulet levottomaksi, niin luo katseesi Kristukseen, joka totisesti on sinun rauhasi, (Ef. 2: 14), ja joka taivaaseen mennessänsä on jättänyt sinulle rauhansa perinnöksi, ja useammat kerrat kieltänyt sinua syntisellä tavalla ja epäuskoisella pelolla ensinkään itsellesi tuottamasta senkaltaista levottomuutta, että sinun lohdutuksesi ja uskosi siinä kärsisi hätää (Joh. 14: 1, 27).