[52] Nimittäin vaivaisena, jumalattomana, vääränä ja kirottuna suurena syntisenä lähestyä Hänen armo-istuintansa. Jos luet Lutherin Epistolasaarnan 23:tena sunnuntaina P. Kolm. jälkeen, joka löytyy hänen Kirkko-Postillansa toisessa osassa, N:o 58 §§ 13, 18, 28, 29 sekä §§ 20, 21, 22; hänen saarnassansa N:o 67 P. Matheuksen päivänä samassa Kirkko-Postillassa; niin huomaat, että tämä kallis Jumalan mies on aivan yhtä mieltä kirjantekijän kanssa.
[53] Tosin on Jumala Kristuksen kaikille langenneille Aatamin lapsille vanhurskaudeksi tehnyt, mutta kaikki eivät anna itseänsä sen kautta vanhurskaaksi tehdä, se on: he eivät anna itseänsä, armoa tarvitsevaisina ja Kristuksen veriseen ansioon Uskon kautta luottavaisina syntisinä, Jumalan-tuomiossa vanhurskaaksi julistaa juuri sentähden ei tulekaan tämä Kristuksen ansaitsema vanhurskaus heille hyväksi niin, että ne sen kautta tulisivat vanhurskaiksi tehdyiksi, eli toisin sanoen, Jumalan-tuomiossa julistetuiksi senkaltaisiksi, jotka ovat synnistä päästetyt ja joilla on täydellinen oikeus kaikkeen Jumalan armoon. Sillä toista on vanhurskaus, toista taas vanhurskaaksi tekeminen. Wanhurskauden olemme me kaiken Jumalallisen viisauden ja pyhyyden kanssa Aatamin lankeemuksessa peräti kadottaneet; mutta vanhurskaaksi tekemisestä tulemme me ainoastaan Kristuksen täydellisen vanhurskauden kautta, ainoastaan siten, että Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys luetaan meidän omaksemme, totisessa kääntymisessä ja jokapäiväisessä pyhityksessä totisesti osallisiksi, ja jaamme niinmuodoin aina enemmin ja enemmin taipumusta ja voimaa hyvään, eli niinkuin me veisaamme muutamassa vanhassa kirkkovirressämme:
"Näin Herran edess' hurskaaks' tulemm'
Lakia myös mielellämm' kuulemm',
Ja pyydämm' sitä pitää".
Emme suinkaan ijankaikkisiin aikoihin taida enää, sitten kun me niinmuodoin Jumalan kuvan kadottaneet olemme, ilman Hänen armottansa ja voimattansa tehdä pienintäkään hyvää, vielä vähemmin saamme me sillä fariseusten ulkokullatulla toivolla itseämme hyvitellä, että me pyhyytemme tähden, olkoonpa se kuinkakin kiiltävä, Jumalan tykönä voimme autuaiksi tulla. Tämä on juuri se, jota kirjantekijä kaikkialla kirjassansa niin kiivaasti teroittaa hänen ja meidän aikaisia Semipelagilaisia vastaan, jotka vähän, eli eivät vähääkään, pitävät lukua armosta, vaan vaativat sitä enemmin töiden vanhurskautta ja hurskasta elämää, siihen pontevasti ja lujasti Kristuksen armoa ja apua vaatimatta; he eivät ymmärrä armon ylenpalttista voimaa ja siitä vuotavaa pyhyyttä, sen autuaallista perustusta ja teeskentelemätöntä olentoa.
[54] Sillä tavalla ja muodolla kuin yleinen suruton joukko nyt tekee.
[55] Lihalla ja verellä ymmärretään luonnollisia ajatuksia, luonnollista voimaa ja kykyä Math. 16: 16, 17; 1 Kor. 12: 3. Katso tässä laveammin Lutherin Kirkko-Postillan evankeliumisaarnassa Pietarin ja Paavalin päivänä N:o 73, §§ 3 4 5, 6, 7.
[56] Se katseleminen, josta kirjantekijä tässä puhuu, on sama, jota hän ylempänä 6 ja 10 §§:ssä on maininnut. Tästä on meillä vanhassa suomalaisessa virsikirjassakin N:o 20 v. 1 samankaltainen lohdullinen muistutus.
[57] Tuo jumalallinen on usko, joka on Jumalan hengen työ, ja jota luonto ei ikänänsä taida vaikuttaa.
[58] Että kirjantekijä tässä kuvaa luonnollisen vapaan tahdon kykenemättömyyttä käsittämään Kristusta niin suoraan, että hän rohkenee ainoastaan Luonto-Kristukseksi kutsua sitä Kristusta, jota vapaa tahto kuvittelee Kristukseksi ja tahtoo käsittää Kristuksena, ei sodi puhdasta oppia vastaan, vaan on pikemmin Kristuksen korkean Jumaluuden ja Wälittäjä-viran kanssa yhtäpitävä. Samoin on kallis Lutherkin kirjoituksissansa tästä monessa paikassa puhunut. Pidän siis tarpeettomana tässä kertoa sellaisia hänen sanojansa, vaan viittaan lyhyesti hänen saarnaansa Pyhän Pietarin jo Paavalin päivänä, joka saarna löytyy hänen Kirkko-Postiltansa toisessa osassa N:o 72, §§ 3, 4, 5, 10. En kuitenkaan tällä neuvo ketään käyttämään tätä puheentapaa, koska sitä ei löydy Raamatussa, eikä kirjantekijäkään näy kehoittavan sitä käyttämään.
[59] Toht. Calowius, selittäessään näitä sanoja, kirjoittaa näin: "Isä ei vedä väkivallalla ja vastaanseisomattomalla tavalla, vaan armollisesti kutsumalla ja voimia lahjoittamalla tahtomaan ja seuraamaan, jota voimaa Hän ei vaikuta välittömästi, vaan Sanan ja sakramenttien kautta, tehden, että ne, jotka eivät tahdo, tahtovat, jotka eivät voi, voivat". Muutoin on kirkko-isä Augustinus, samaa paikkaa selittäessään, antanut meille tämän terveellisen neuvon: "Jos sinua ei vedetä, niin rukoile, että sinua vedettäisiin".