Ei mitään maailmassa ole niin työlästä kuin Kristuksen yksinänsä vanhurskaudeksi vastaanottaminen, se on: Hänen Kristukseksi tunteminen ja omistaminen! (Math. 16: 17; Joh. 6: 60). Panehan vaan vähintäkään omastasi Hänen sivullensa, Hän ei silloin enää ole sinulle mikään Kristus [13].
12 §. Jos mikään muu kuin Kristus johtuu mieleesi, mennessäsi Jumalan tykö siinä tarkoituksessa, että Hän sinut vastaanottaisi, niin kutsu sitä Antikristukseksi[14] ja käske sen paeta. Anna Kristuksen vanhurskauden yksinänsä pitää voitto. Hänen ulkopuolellansa on kaikki Baabelia [15]. Waan Baabelin täytyy langeta, jos Kristus on jäävä seisomaan; mutta sinä olet riemuitseva, kun se päivä tulee, jona sen lankeemus tapahtuu (Jes. 1: 10, 11, 12). Kristus on sotkenut viinakuurnan yksinänsä, eikä yksikään kansasta ollut Hänen kanssansa (Jes. 63: 3). Mitä ikänänsä sinä panet hänen sivullensa, sen on Hän julmuudetta ja vihalla kerran rikki polkeva.
13 §. Sinä pidät tosin uskoa helppona asiana; mutta onko sinun uskoasi koskaan koeteltu kiusauksen hetkellä, jona kaikki sinun syntisi olisivat oikein silmiesi eteen paljastuneet? Onko saatana koskaan saanut kiusata uskoasi? Onko Jumalan viha koskaan raskaana kuormana painanut omaatuntoasi? Jos niin on, että olet ollut helvetin ja sen luolan kidoissa, niin on Jumala voinut näyttää sinulle Kristuksen lunastushintanasi, takauksenasi, vanhurskautenasi j.n.e.; silloin vasta olet voinut sanoa: Oi! minä näen, että Kristuksessa on armoa kyllin; silloin voit lapsen tavoin sopertaa tuota painavinta sanaa koko maailmassa: Minä uskon[16]. Siis koettelematon usko on pysymätön usko.
14 §. Uskoon tarvitaan selvä syntisi tunto sekä katuvaisen ja hengellisesti vaivaisen sydämmesi elävä vakuutus[17] Kristuksen veren ansiosta[18] ja Hänen totisesta halustansa, ei minkään muun kuin hellimmän armahtavaisuutensa ja sääliväisyyteensä liikuttamana, tehdä sinut autuaaksi juuri sentähden, että olet niin suuri syntinen. Nämät ovat suuria asioita, eivätkä helpompia itsessänsä kuin maailman luominen[19]. Kaikki luonnonvoimat eivät ulotu täällä niin korkealle, että sinä niiden tukeemana, kun synti hirmuisille velkoinensa rajuilmana syöksee päällesi ja sinua ahdistaa, kykenisit totisesti uskomaan Kristuksessa vielä löytyvän jonkun armon ja hyvänsuomisen, jonka kautta sinä vaivainen sielu-parka taitaisit pelastetuksi tulla. Kun saatana sentähden omaatuntoasi synnistä soimaa ja sielusi silloin[20] heittää synnin Kristuksen niskoille, niin on se evankeelinen käytös, jolloin oikein Kristukseksi tunnustat Hänet, joka maailmaan tullut on juuri sinun syntikuormaasi kantamaan. Evankeliumin pääsuunta on yksinänsä Kristuksen vanhurskauden vastaanottaminen, yksinänsä Hänen verisen sovintonsa ja ansionsa kautta autuaaksi tulemisen tahtominen. Kun sielu, niin hyvin parasten töittensä harjoittamisessa kuin suurimmassa hädässänsäkin, voi sanoa: Ei mikään muu kuin Kristus, Kristus ainoastaan ja yksinänsä on minulle tehty vanhurskaudekseni, pyhyydekseni ja lunastuksekseni, eikä suinkaan se nöyryyttäminen, jonka tykönäni löydän ja Hänen edessänsä teen; ei, ei; eivätkä mitkään niin sanotut hyvät työni, joita olen voinut aikaansaada, eivätkä myöskään ne armontuntemiset ja makeat liikutukset, joita minä tykönäni olen tuntenut, silloin on sielu siinä tilassa, etteivät mitkään rajuilmat taida sitä vahingoittaa, eikä äkkiarvaamatta sen päälle karata[21].
15 §. Kaikkein meidän kiusaustemme ja kaikkein saatanan meistä saamien etujen ja voittojen sekä meidän näistä tekemien valituksiemme syynä on meissä kiinni riippunut oma vanhurskautemme ja se väärä hyvä luulo, joka meillä on meistä itsestämme[22]. Näitä tykönäsi kuohuvia ja paisuvia ajatuksia ahdistaa nyt Jumala sen kautta, että hän sallisi saatanan karata sinun päällesi[23], juuri niinkuin Laaban karkasi Jaakopin päälle epäjumalan kuvain tähden (1 Moos. 31: 26, 35). Senkaltaiset salaiset epäjumalasi ovat täällä sinulta pois otettavat, joko sinä sitä tahdot eli olet tahtomatta; muutoin estävät ne Kristusta sinun tykösi tulemasta. Ennenkuin Kristus sinun sydämmeesi astuu, ennen ei kadotuksen tuomio totisesti sisästäsi pakene; mutta kussa vielä kadotus on, siellä on sydämmen kovuus. Sentähden todistaakin se kadotuksesi tuomio, joka suuressa määrin vielä on sydämmessäsi, että sinussa on vähä Kristuksesta eli ettei sinussa ole vähääkään Hänestä[24].
16 §. Kun sinun syntivelkasi rupeaa omaatuntoasi järkyttämään, niin varo silloin, ettet millään muulla kuin Kristuksen verellä tahtone sitä tyynnyttää, muutoin tulet yhä enemmän paatuneeksi. Ota vastaan ainoastaan Kristus rauhaksesi (Ef. 2: 14; Fil. 5: 7), äläkä hyviä töitäsi, äläkä kyyneleitäsi j.n.e. Kristuksen täytyy olla sinun vanhurskautesi, eikä niiden armonlahjojen, joita olet saanut[25]. Sinä taidat tässä tehdä Kristuksen, se on, Hänen sovituksensa hyödyn, mitättömäksi yhtä helposti hyvää kuin pahaakin eli syntiä tekemällä (1 Kor. 1: 17; Dan. 9: 26)[26]. Katsele Kristusta ja tee niin paljon kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden päällä ja varo, ettei sinun toinen jalkasi ole oman vanhurskautesi, ja toinen Kristuksen vanhurskauden päällä [27]. Ennenkuin Kristus on tullut ja rakentanut sinussa armoistuimensa [28], ei sinun omassatunnossasi ole muuta kuin kadotuksen tuomio, kauhistus, salainen epäilys, ja sielusi häilyy toivon ja pelon välillä, jollainen tila ei suinkaan ole evankeelinen tila.
17 §. Se, joka on ylen arka avoimin silmin katselemaan syntiä kaikkein kauheimmassa hirmuisuudessaan ja oikein tutkistelemaan sitä helvetin syvyyttä, joka löytyy hänen omassa sydämmessänsä, hänellä ei ole yhtään uskallusta Kristuksen ansioon. Mutta vaikka oletkin kuinka suuri syntinen tahansa, eli niin suuri kuin todellisesti olet ja todenperäisesti tunnet olevasi, (kun nimittäin sinun suuri syntiturmeluksesi ja helvetin syvyys oikein aukenee silmiesi eteen) jos sinä vaan koetat vastaanottaa Kristusta puolustajaksesi ja edesvastaajaksesi, niin olet havaitseva, että Hän on vanhurskas Jesus Kristus.
Katsele kaikessa epäilyksessä, omantunnon vaivoissa ja ahdistuksissa uskolla ja rukouksella alati ja järkähtämättä Kristusta, äläkä rupea sanailemaan ja riitelemään tästä asiasta saatanan kanssa, sillä silloin olisi hän saavuttanut tarkoituksensa; vaan aja hänet luotasi pois ja käske hänen mennä Kristuksen tykö; Kristus on kyllä hänelle antama sen vastauksen, mikä hänelle tulee. Kristuksen virkana on meidän edesvastaajanamme oleminen (1 Joh. 2: 1) ja meidän takausmiehenämme seisominen lain edessä vastaamassa (Hebr. 7: 25). Hänen virkanansa on myöskin meidän välimiehenämme ja asianajajanamme ottaa toimittaaksensa hyvään päätökseen meidän turmeltuneen asiamme ankarimman vanhurskauden edessä (Gal 3: 20; 1 Tim. 2: 5). Tähän virkaan on Hän valan tehnyt (Hebr. 7: 20, 21). Anna sinä siis se asia Kristuksen haltuun; mutta jos sinä itse vähintäkään tahdot syntiesi maksamisessa ja sovittamisessa olla avullisena, niin siten luovut sen vanhurskaan Kristuksen palvelijana ja ystävänä olemasta, joka kuitenkin on sinun edestäsi synniksi tehty (2 Kor. 5: 21) [29].
18 §. Saatana taitaa tosin tuoda esiin Pyhän Raamatun ja vääristellä sitä, mutta ei hän taida vastata siihen. Kristuksen oma mitä tärkein ja painavin sana on se, jolla hän itse on saatanan suun tukkinut (Math. 4).
Koko raamatussa ei löydy yhtään ainoaa kovaa sanaa vaivaiselle omasta vanhurskaudesta paljastetulle syntiselle, vaan merkitsee ja eroittaa päin vastoin Raamattu hänet sellaiseksi, että hän yksinänsä, eikä kukaan muu, on Armon ja Evankeliumin esineenä ja niiden alaisena [30].