Tämän selityksen jälkeen muuttui ensi hämmästys pian iloksi ja uudet tulokkaat vastaanotettiin mitä ystävällisimmin. Heidän reipas, luonnollinen käytöksensä miellytti erittäinkin tuomaria, ja pian oli hän heiltä tiedustellut kaikki heidän sekä perheelliset että muutkin olonsa. Heidän isänsä oli varakas kauppias Helsingissä, äiti taas oli jo kauan aikaa sitte kuollut. Kun isän kaiken kesää täytyi oleskella kaupungissa, olivat lapset aina omin päin viettäneet kesäänsä milloin missäkin saaristossa. Vaan kun ruotsalaisesta yhteiskoulusta, jossa Väinö ja Leeni kävivät, niin moni oppilas tänä keväänä ylioppilaskirjoituksissa oli saanut repposet suomenkielessä, olivat he isän kanssa päättäneet tänä kesänä oleskella jossakin seudussa, jossa voisivat oppia suomea.
Sanomalehti-ilmoitukseen olivat he sitte omasta puolestaan lisänneet urheilun harjoittamisen. Sillä he olivat saaristossa tottuneet oleskelemaan merellä ja kaupungissa sekä ratsastamaan että ajamaan polkupyörällä, ja nyt he olivat peljänneet joutuvansa ehkä sellaiseen paikkaan, jossa ei olisi tilaisuutta kumpaiseenkaan. Vaan kun olivat kuulleet Tuomarilan sijaitsevan järven rannalla sekä kauniissa seudussa, olivat he kiitollisuudella ottaneet vastaan tuomarin tarjomuksen. He toivoivat, etteivät tulisi olemaan millään tavalla vaivaksi sekä että he täällä voisivat oppia oikein umpisuomalaisiksi.
— Niin, ja isä sanoi, että jos täällä voisin jonkun edessä harjoittaa vähän matematiikkaakin, niin olisi se kovin hyvä, sillä olen kaiken kouluaikani siinä aineessa ollut mahdottoman huono. Nyt sain ehdot algebrassa ja se minua pelottaa, sillä kolmen vuoden perästä minullakin on ylioppilastutkinto edessäni, selitti Leeni.
— Ehkä sinä, Lauri, joka olet vahva matematiikassa, voisit laskea Leenin kanssa jonkun tunnin päivässä, ehdoitti tuomari. Tehän olette samalla luokalla, niin että sinun pitäisi osata laskea sen luokan kurssin.
Lauri oli vähän hämillään, mutta Leeni sitä ei huomannutkaan vaan kiitti kohta iloisesti.
— Kun en vaan tarvitse alottaa nyt heti, ennenkuin olemme ennättäneet tutustua tähän uuteen paikkaan ja koko tähän ihanaan ympäristöön. Minä näin matkalla niin erinomaisia marjapaikkoja, ja niin mainioita polkupyöräteitä kun täällä sitte on! Eikö teillä muilla ole polkupyöriä?
Kaikki kielsivät, vaan Leeni siitä ei sen enempää.
— Se ei tee ollenkaan mitään, me kyllä voimme tulla toimeen kahdellakin. Tytöt saavat harjoittaa minun pyörälläni, — ette tarvitse muuta kuin lyhyemmät hameet vaan, siinä kaikki. Ja pojat taas saavat opiskella Väinön polkupyörällä. Ja sitte me lähdemme ajamaan aina vuoroin oikein pitkät matkat ja päin maan toimeen kilpailuja ja — — — —
— Vaan luuletteko varmaankin, että nuo polkupyörät kestävät tuollaisen hirveän ajamisen, kysyi tuomarin rouva nauraen.
— Kyllä, ne ovat parasta lajia, vakuutti Väinö. Mennäänpäs kohta koettelemaan, ehdotti hän.