Tuira meni ohi ja odotettiin tulevaksi sisään. Elsa istui tyynesti, vaan
punaveret kohosivat kuitenkin poskille. Hän purskahti nauramaan, kun
Tuira ei tullutkaan, vaan palasi takaisin ikkunan ohi kulkien kiireesti.
Elsa meni ikkunaan ja huusi:
»Tuira! Tulkaa meillekin sanomaan terveisiä mereltä.»
Sulettuaan ikkunat sieppasi hän saalin ympärilleen, järjesti kuvastimessa tukkaansa ja katsahti pikimmältäin pukuansa yleensä.
Kun Tuira astui sisään, punastui Elsa korvia myöten, vaan oli hyvin rauhallinen ja hilpeä. Hän tervehti ystävällisesti ja hyvin tuttavallisesti.
»Olisimme olleet hyvin pahoillamme, jos ette olisi tullut käymään meillä. Vaan ei suinkaan aikomuksenne ollutkaan jättää kerrassaan käymättä? Äiti ja te olitte niin hyviä ystäviä. Pitkät päivät puhelitte yhdessä ja teillä molemmilla näytti olevan niin hauska.»
Tuira ei osannut sanoa sanaakaan.
»Te kirjoititte meille kerran. Äiti oli oikein iloinen siitä. Vaan ette pannut osoitetta, jotta olisimme vastanneet kirjeeseenne. — Milloin te olette tulleet?»
»Perjantaina.»
»Tänä iltana teillä on sitten tuliaistanssit? Eikö niin?»
Elsa puheli vilkkaasti, lakkaamatta. Viion leski ja Liisa eivät sanaa lausuneet, he vain ihmetellen kuuntelivat Elsan puhelua, joka oli kuin viserrystä, sujuvaa, katkeamatonta, iloista.