»Issikka!» ärähti hän, kun kuului maantieltä romakka kulkusten ääni.
Hevonen katsoa pörhisti metsään arastellen ja kuski silmäsi sinne myös tarkkaavasti. Tien suun kohdalla näkyi metsässä jotakin liikkuvan, josta ei selvää saanut. Nainen reen perässä vetäysi pelonalaisena lähemmä kumppaniaan, joka turvaavasti puristi rakastettuaan vartalosta,
»Tuolla, Abe, oli jotakin. Mikä se oli?»
»Oletko sinä Hulda pelkuri?» naurahti Abe. »Lieneekö tuolla ollut mitään, vaan näin kuutamolla kuvastaa metsässä kaikki niin aavemaiselle», selitti nuori sulhanen.
Kuski kiinnitti suitsia, hepo polki kiivaammin tietä ja kulkuset soivat kiihkeämmin.
Vimpari istui pää rintaa vasten retkottaen ja alkoi sitten pyrkiä pystöön. Hän pääsi kulkemaan jonkun matkan ja kun näki valon pilkoittavan asuntonsa ikkunasta, ojensi hän kättään ja tapaili huutoa. Vimmastuneena ryntäsi hän vaajan takana olevalle törkylumitönkyrälle, vaan vyöryi siitä alas nurin niskoin ja makasi kuin taidoton jonkun aikaa. Alkoi sitten öristä ja nousi ryömysilleen haroen käsillään, kunnes tapasi lähellä olevan leipäpinkan, nousi varoen pystyyn, pääsi tien laitaan, josta askeleet lähtivät asunnolle, astui polulle, tupsahti silmälleen syvälle hankeen ja jäi siihen leipäpinkka niskassa…
»Taas viinan uhri», alkoi Vimparista kertomus sanomalehdessä, jota luettiin Viiolla kolmikannassa. »Tänä aamuna tavattiin työmies Aappo Vimpari kuoliaaksi paleltuneena n.s. Kontinkankaalla itäisen maantien varressa, johon oli humalassa uupunut maata. Vimpari asui mainitun kankaan laidassa, jonne oli matkassa, vaan väkijuomia liiaksi nautittuaan ei jaksanut perille, vaan yöpyi lumiselle vuoteelle, josta kontettuneena hänet löysi oma pieni poikansa aamulla. Vimpari oli varustettu jumalan viljalla: pullo ja leipäpinkka mukana! Perheelle, joka perheen isän juoppouden ja laiskuuden takia on saanut kärsiä nälkää ja kurjuutta, oli varmaan mieluinen ja tervetullut leipäpinkka, jonka poika raahasi kotia selässään, tuodessaan sanoman isän kuolemasta. Suuri perhe joutuu taas siinäkin köyhäinhoidon rasitukseksi.»
Elsa oli kuivin silmin, kun äitinsä ja Liisa itkivät ja surkuttelivat. Kun Viion leski säälitellen mainitsi Aappoakin, lausui Elsa tyynesti ja vakuuttavasti:
»Mari istuu kuritushuoneessa, mutta Jumala on pitänyt huolen, ettei
Aaponkaan kihlajaisilo ole murheeton. Se oli Aapolle rangaistukseksi.»
Viion leski istui äänetönnä, hämmästys ja neuvottomuus kuvautui kasvoilla.