»Aiotko sinä kuolla!»
»Eei», vastasi Elsa naurahtaen.
»No sitähän minäkin, vaan sitten sinun pitää ruveta syömään», sanoi hän taas koettaen palautua keveämmälle jälelle. »Kuule, Elsa, onko minulle täällä joku kirje? Liisa minut tapasi ja puhui jotakin semmoisesta.»
Elsa arvasi, mistä oli kysymys, ja alkoi hakea Kivisen kirjettä. Hän ei heti muistanutkaan missä se oli, oli viime aikoina ollut siitä välinpitämätön.
»Sinullehan tämä on», sanoi Mari katsottuaan kirjeen alkua.
»Sinulle se oikeastaan on», vastasi Elsa.
»Sepä somaa», naurahti Mari ja katsahti kirjeen loppuun. »Risto! Ja virstan pituisen kirjeen. Oikeastaan pitäisi syödä näin pitkälle taipaleelle lähtiessä», sanoi Mari. »Onko tämä hyvin surullista?» kysyi hän vielä, ennenkuin alkoi lukea.
»Ei se surullista ole.»
Mari naurahteli lukiessaan, jota Elsa kummasteli itsekseen, ja nauraen pani hän pois kirjeen. Elsa katsoi häntä kysyvästi.
»En ole ollut milloinkaan puoleksikaan noin hyvä ja kaunis. Risto rukka erehtyy. Ja vielä enemmän erehtyy siinä, että minä vielä olisin muka jotakin!»