»Eikö sinulla ollut ikävä äitiä alussa?»
»Onpa tuo vieläkin joskus, vaan minkä sille tekee.»
Liisa siirtyi pois antaakseen veljesten keskenään puhella rauhassa. Hän työntyi lähemmäksi toimituspaikkaa. Siellä oli kysymyksessä joku hoidokas, josta holhojansa kertoi, että siitä on sellainen vaiva sen hoidosta, kun ei kykene kääntymään omin voiminsa ja pitää hoitaa siihen vuoteelle kaikinpuolin.
»En ottaisi vähällä en paljolla, vaan mihinkäpä sen siitä kulettaa.
Mielelläni luopuisin koko olennosta, joka on vain syöpäläispesä.»
»Ette pidä puhtaana», sanoi esimies.
»Sen syytä siihen ei ole, vaan se on sellainen pahaverinen, mikä tuo onneton lie.»
Johtokunnan neuvoteltua myönnettiin holhojalle pyytämänsä rahamäärä, merkittiin kirjoihin, jolloin siitä päästiin. Korkealle tuolille pöydän luona nostettiin tytär. Hän seisoi siinä korppu kädessä, katseli väliin uutta karttuunihamettaan ja vähin viranomaisia ja oli niin olevinaan että oikein.
Sihteeri kääntyi ja kuiskasi sinne piirimiesten puoleen:
»Fröken Lundgrén.»
Muutamien piirimiesten suu vetäysi hymyyn. Joku sanoi: