»Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa!» tiuskasi Elsa pyörähtäen ylpeänä selin Liisaan.
Liisa purskahti itkemään, vaan sitten pyörähti yht'äkkiä Elsan eteen nyrkit puristuksissa ja uhkaavassa asennossa.
»Sinä olet haltioissasi!» sanoi Elsa koettaen nauraa ylenkatseellisesti.
»Niin olen ja voiman roska hartioissani kutisee!» Liisan ääni jyrisi.
»Soo! Kenen kanssa haluaisit otella? Minunko?»
»Ei, vaan sano sinä se. Nimitä, niin minä leivotan sen katalan, minä en huoli vaikka henki menisi!» karjui Liisa.
Punat kohosivat Elsan kasvoille ja silmät välähtelivät, kun hän tuijotti
Liisaan.
»Sinä itse olet katala!» ja Elsa syyti herjaussanoja Liisalle, joita tämä ei ehtinyt puoliakaan kuulla. »Mokoma ruikuttaja!» nimitti Elsa Liisaa, kun tämä rupesi itkemään. »Itke omia itkujasi, jos itket!» ja hän sätti taas Liisaa kaikenmoisilla nimillä ja asioilla. Hän liikehti hurjasti ja äänensä oli raivokas. Yht'äkkiä purskahti hän nauramaan suuriäänisesti ja paiskausi ovesta ulos kulkien kiivaasti ikkunan ohi kaupungille päin.
Viion leski istui kädet hervottomana sivuilla ja silmät tajuttomalla katseella tuijottivat lattiaan.
»Jumala! Jumala!» huusi Liisa tuskallisella äänellä ja heittäysi sänkyä vasten kasvoilleen.