PORMESTARINNA. No mitä hän sitten on tullut tänne konttoristiksi?
ALEKSANDRA. Tuossahan on muuan nenäliina. Neiti Salmela äsken haki nenäliinaansa. Minä menen kysymään, onko tämä hänen.
PORMESTARINNA. Ei tarvitse! Sinun ei tarvitse hieroa hänen kanssaan mitään läheistä tuttavuutta ja ystävyyttä. Hän rupeaa sitten meillä hyppäämään. (Ottaa nenäliinan Aleksandran kädestä ja viskaa sohvalle.) Hakekoon itse! Kylläpähän sen tuosta löytää.
ROUVA DANELL (salin ovelta). Tantti ja Aleksandra! Tulkaa, tulkaa!
Herra—herra—hän taas pitää puhetta!
ALEKSANDRA. En minä viitsi puheita kuunnella!
PORMESTARINNA. Mutta sinun pitää olla siellä, kun herra Hurmerinta pitää puhetta. (Ottaa Aleksandraa kädestä ja vetää hänet mukanaan saliin.)
HILLERI (tulee vasemmalta, ilman pyyheliinaa, lasi kädessä, nuortuneen näköisenä, liikkeet hillityt ja sujuvat, laulaa hiljaa ja tunteellisesti).
Oi ruusunen,
sä suloinen,
oi etten sua nähnyt ois!
TARJOILIJANEITI (pöyhkeästi ja koreasti puettu, hyvin ylpeä, tulee vasemmalta kädessä tarjotin kahvineen ja punssipulloineen jäämaljassa). Kas niin! Siinä se nyt oli! (Vie tarjottimen pöydälle.)
HILLERI panee lasinsa pöydälle, istahtaa tuolille lynkäpäisilleen polviaan vasten, peittäen käsillä kasvonsa, nauraa nauruaan.