TARJOILIJANEITI. Ja jos maisteri suvaitsee jotakin tarvita, niin maisteri soittaa vain kellon päälle. (Menee.)
HURMERINTA. Kun sai puolimarkkasen, niin muuttui toiseksi ihmiseksi.
HILLERI. Toisille pitää olla kerrassaan markka, ennenkuin muuttuvat toisiksi ihmisiksi, jotkut eivät muutu markalla eikä millään.
HURMERINTA. No! Hillerin ei siis tarvitse nyt mennäkään sille asialle, koska näin kävi. Ja minä suoritan nyt Hillerin vaivat. (Liivintaskusta antaa katsomatta kaksi rahaa Hillerille.)
HILLERI (ojentaa kätensä). Herra runoilija, minä en muutu enkä tahdokaan muuttua toiseksi ihmiseksi.
HURMERINTA (katsoo kultarahoja Hillerin kämmenellä). Mitä? Kultarahoja!
HILLERI. Minä tyydyn olemaan sellainen kuin olen.
HURMERINTA. Mistä ihmeestä kultarahoja? (Koettelee taskuaan.) Ja tässäkin yhä! (Ottaa vielä molemmista taskuista.) Katsokaa! (Panee kultarahat pöydälle.)
HILLERI. Mutta sehän on tuo herra runoilijan liivi aika kana munimaan kultamunia!
HURMERINTA. Hopearahoja olen pidellyt irrallaan taskussa.