ROUVA DANELL (kuin peläten turvautuu Hurmerintaan). Ilkeä kauppaneuvoksen härkä!
HURMERINTA. Rouva Danell! Te olette osoittanut minulle niin suurta ja jalomielistä luottamusta, että minä rohkenen pyytää teitä omakseni.
ROUVA DANELL. Ei, ei, ei herra—se olisi synti. Sillä minun suruvuoteni loppuu vasta huomenna kello 12. Mutta saamme me jo olla Armas ja Josefine.
TARJOILIJANEITI (tulee perältä). Pyydän nöyrimmästi anteeksi. Mutta
Hilleri sanoi herra maisterin käskeneen minua.
HURMERINTA. Onko tuo viereinen huone vapaa?
TARJOILIJANEITI. On, on. Ja se on järjestyksessä ja erittäin kaunis huone ja rauhallinen.
HURMERINTA. Minä otan sen. Ja tämän huoneen saatte järjestää ja laittaa minulle toiseksi.
TARJOILIJANEITI. Heti paikalla, herra maisteri.
HURMERINTA. Jaksammeko siirtyä toiseen huoneeseen? (Ojentaen hänelle molemmat kätensä auttaen nousemaan ja taluttaa tukien toisella kädellä vartalosta.)
ROUVA DANELL (pysähtyy äkkiä, ihastuneena). Minä kuulen harpunsoittoa!
(Tarjoilijaneidille.) Missä hän soittaa?